Mummun romminen luumuhillo

Mikan mummulla on ollut jo pitkään luottoresepti, jolla saa aivan mahtavaa luumuhilloa aikaiseksi. Tämä resepti päätyi nyt myös Mikalle ja päästiin tekemään sitä myös blogiin. Tästä siis löytyy perinnettä, makua ja makeutta. Kaikki hyvän hillon oleelliset kulmakivet. Ja ripaus rommia on piste i:n päälle. Niin, tähän siis tulee myös rommia. Rommi ei ole juomana todellakaan niitä omia lemppareita, mutta makuna tässä hillossa se toimii todella hyvin.

Ensimmäiseksi pitää päättää haluatko luumut hilloon kuorittuina vai kuorineen. Mika antoi luumujen mennä ihan kuorineen, mutta mikäli niistä haluaa kuoret pois, siihen on helppo niksi. Kaada luumujen päälle kiehuvaa vettä ja kuoret lähtevät melkein itsestään irti. Ei tarvita kovinkaan paljoa vaivaa sen jälkeen, että ne saa täysin kuorittua. Luumuista poistetaan kivet ja niistä (siis luumuista… ei kivistä) tehdään reilun kokoisia palasia. Mika pisti luumut neljään osaan.

Luumujen käsittelyn jälkeen päästään eteenpäin hillon kanssa. Kattilaan laitetaan pikkaisen nestettä, luumunpalaset sekä aimo annos sokeria. Näitä keitetään lempeästi noin 20 minuuttia. Luumut saisivat hieman hajota, mutta samalla niihin saa jäädä vielä vähän rakennettakin. Keittämisen aikana kannattaa välillä lusikoida pinnalle muodostuvaa vaahtoa pois kattilasta. Keittelyn lopussa kattilaan kaadetaan mukaan vielä rommia ja annetaan kiehua vielä vähän aikaa. Alkoholi katoaa, mutta maku jää. 

Valmis hillo purkitetaan kuumana. Hillopurkit on hyvä pesaista etukäteen ja eipä siitä haittaa ole, jos nekin ovat lämpimiä. Hilloa kannattaa jättää jääkaappiin herkuttelihetkiä varten, mutta jos sitä tekee enemmän, niin loput voi pakastaa. Hillon pitää tietysti olla jäähtynyttä ennen. Näin sitä voi kaivaa pakastimen uumenista pimeinä talvi-iltoina ja viettää oikein maukasta herkkuhetkeä. 

Mummun romminen luumuhillo

Ainekset

500 g
luumuja
250 g
sokeria
2 rkl
vettä
0,5 dl
rommia
Muut ainesosat

Tee näin:

Poista luumuista kivet paloittele isoiksi paloiksi. Voit jättää luumut puolikkaiksikin. Mikäli haluat luumut kuorettomina, niin kaada niiden päälle kiehuvaa vettä ennen kivien poistamista. Näin kuoret lähtevät hyvin irti.

Laita vesi, sokeri ja paloitellut luumut kattilaan. Keitä n. 20 minuuttia.

Lisää lopuksi rommi ja anna kiehua vielä hetki.

Kaada luumuhillo kuumana lasipurkkeihin.

Kommentit (5)
  1. Kurvillinen
    3.10.2015, 14:38

    Voi kiitos! Tämä resepti oli juuri sitä mitä kaipasin. 🙂 oma mummuni taas tekee loistavaa konjakkipuolukkaa. 😀

  2. Perinneruokaa Prkl
    6.10.2015, 16:56

    Vaikka en itse olekaan erityisesti konjakin ystävä, mutta tuo konjakkipuolukka-yhdistelmä kävi kovasti houkuttelemaan! -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *