Mummun banaanikakku

Aloitetaan heti onnitteluilla eli hyvää naistenpäivää!! Harmi, että sää ei ole kovinkaan hieno, mutta kehitellään jotain muuta piristämään tätä päivää. Eikä ole kauhean vaikea valinta tuo. Kokki oli mummultaan saanut yhden tämän suosikkikakkureseptin ja tämä herkullinen banaanikakku saa nyt paikkansa blogista. Banaanihan on oikein hyvä hedelmä, paitsi silloin, kun joku syö sellaista bussissa/junassa/lentokoneessa. Jostain syystä se tuoksu ei silloin miellityä. Tai silloin kun kokilla viiraa päässä ja hän tekee niistä delfiinikoristeita juomalasin reunaan, vaikkei mitään tarvetta ole. Taiteellinen luonne, kun oi niin ei sille kai voi mitään. 

Kakkua varten tarvitaan 2 kananmunaa, 3 dl sokeria, 200 g voita, 2 banaania, 3 rkl kermaa, 4,5 dl jauhoja, 1 tl ruokasoodaa ja 1 tl vaniljasokeria. Ensimmäiseksi vaahdotetaan kananmunat ja sokeri. Siihen lisätään sitten sula voi, haarukalla murskatut banaanit ja kerma. Kaikki sekoitetaan taas kivasti yhteen. Sitten pistetään kuivat aineet kasaan sekoittamalla keskenään jauhot, sooda ja vaniljasokeri. Nämä lisätään seokseen ja kakkutaikina sekoitetaan valmiiksi. 

Tämähän on kuivakakku, joten kuivakakkuvuoka on hyvä olla käsillä. Se voidellaan ja vuorataan korppujauhoilla. Kaada kakkutaikinaa vuokaan niin, että sitä on noin 2/3 vuuasta. Kakku saa olla 175-asteisessa uunissa noin tunnin. Se kohoilee uunissa mukavasti ja täällä se ainakin tulvi hyvinkin yli, kun taikinaa oli vuuassa liikaa. Tästä syystä kannattaakin laittaa varmaan leivinpaperia vuualle alemmalle tasolle, ettei tarvitse sitten palanutta kakkua uunin pohjalta raapia irti. Tuossa loppupuolella hammas- tai tulitikulla voi testailla, että tarttuuko kakku enää tikkuun. Jos ei, niin se olisi valmista. 

Valmis kakku kumotaan sokeroidun leivinpaperin päälle. Ja jahka se siitä viilenee, niin päälle voi ripotella tomusokeria koristeeksi. Tämä ei sen kummempia koristeita tai krumeluureja tarvitse. Ja kakkuhan on aivan taivaallista. Vaikka se onkin kuivakakku, niin kuivahan se ei sinänsä ole. Banaani ja voi tekevät siitä suussasulavan herkullisen. Banaani tuo mukavasti makua. Tähän vielä kupillinen hyvää kahvia, niin siinä on kunnon herkkuhetki. Kiitos siis kokin mummulle tästä. 

Blogista löytyy myös muita herkullisia kakkuja ja leivonnaisia

Mummun banaanikakku

Ainekset

2 kpl
kananmunaa
3 dl
sokeria
200 g
voita sulatettuna
2 kpl
banaania (murskattuna )
3 rkl
kermaa
4,5 dl
vehnäjauhoja
1 tl
ruokasoodaa
1 tl
vaniljasokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisä sula voi, murskattu banaani ja kerma. 

Sekoita kuivat aineet, eli jauhot, sooda ja vaniljasokeri keskenään ja lisää taikinaan. 

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoilla päällystettyyn kuivakakkuvuokaan. Kaada taikinaa vain noin 2/3 vuuan korkeudesta. 

Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Tarkista kypsyys hammas- tai tulitikulla. 

Kumoa kakku sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä ja koristele vaikka tomusokerilla. 

Kommentit (16)
  1. sari kalliomäki
    8.3.2015, 15:32

    Tässä on ihan paras ylikypsien banaanien hävitysohje. Itse olen tehnyt oman mummun ohjeella, joka muuten aika samanlainen. Tätä pitääkin kokeilla seuraavalla kerralla. Meillä tämä on yksi niistä harvoista kuivakakuista, joka katoaa lähes yhdeltä istumalta :D.

  2. Perinneruokaa Prkl
    8.3.2015, 16:34

    Ne saa kyllä mukavasti katoamaan tässä muodossa. Tämä oli kyllä taas niin hyvää, että jokaista suupalaa jäi oikein makustelemaan. En itsekään aina niin kuivakakuista välitä, mutta tämä ja Kentin kakku ovat lemppareita ja toimivat aina. -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *