Mummon perinteinen jauhelihakeitto ei petä koskaan

Ha, kerrankin sellainen ruoka, josta itse tykkään ja josta Mika puolestaan ei välitä juuri ollenkaan. Kuka onkaan se nirso nyt? Kyseessä on siis niinkin arkinen ruoka kuin jauhelihakeitto. Sehän on hyvää ja helppoa. Mutta eiköhän Mikankin mieli muutu, kun itse tekee oikein herkullisen version. Ilmeisesti suurimpana ongelmana on ollut aina se, että keitto vaikuttaa harmaalta jne. Tästä tuskin tulee sellainen. 

Tässä tehdään nyt ihan niin, että homma aloitetaan kuorimalla ja kuutioimalla porkkanat, sipuli, palsternakka ja juuriselleri. Nämä kaikki freesataan kattilassa voin kanssa. Samalla sinne voi nakata maustepippurit ja laakerinlehden. Ne ovat kaikki siellä sitten valmiiksi jo keittoa varten. Siinä jossain vaiheessa, noiden jo hieman freesaannuttua, lisätään joukkoon myös kuutioidut perunat. Niin ja perunakuutiot voivat olla isompia kuin nämä muut. 

Seuraavana käsittelyvuorossa on jauheliha. Tässä naudanjauheliha on oiva vaihtoehto. Meillä kotonahan useimmiten jauhelihakeittoon päätyy hirvi. Ei sentään siis kokonainen hirvi. Siinä olisi jo keittoa vähän turhankin paljon. Mutta siis… ruskistetaan jauheliha oikein kunnolla pannulla. Tätä Mika painotti muutamaankin otteeseen, että sen on oikeasti saatava väriä. Sen voi tehdä pienen öljymäärän kera, riippuen tietysti siitä, että kuinka rasvaista tai rasvatonta jauheliha on. Mausta jauheliha pannulla ollessaan jo suolalla. 

Kattilassa olevien porkkanoiden ja muiden seuraan kaadetaan litran verran lihalientä ja ruskistetut jauhelihat. Keittoa keitellään, kunnes perunat ovat kypsiä. Tuohon menee ehkä sellainen 15 minuuttia. Aivan lopuksi lisätään nippu persiljaa. Sen jälkeen pääseekin heti nauttimaan herkullisesta keitosta. Itse olen aina tykännyt ottaa keiton seuraksi ruisleipää ja siihen pari siivua juustoa. Niin simppeliä ja todella hyvää. 

Kurkkaa myös muut blogin lihaisat keitot

Mummon perinteinen jauhelihakeitto

Ainekset

6 kpl
perunaa
2 kpl
porkkanaa
1 kpl
sipuli
150 g
palsternakkaa
150 g
juuriselleriä
1 kpl
laakerinlehti
10 kpl
maustepippureita
2 rkl
voita (freesaamiseen)
400 g
jauhelihaa (naudan, 10%)
1 rkl
öljyä paistamiseen
1 l
lihalientä
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori ja kuutioi perunat, porkkanat, sipuli, palsternakka ja juuriselleri. Perunat saavat jäädä suuremmiksi kuutioiksi. 

Freesaa porkkanat, sipuli, palsternakka ja juuriselleri kattilassa voin kera. Lisää joukkoon mustapippurit ja laakerinlehti. 

Ruskista naudanjauheliha kunnolla. Käytä tarvittaessa öljyä ruskistamiseen. Mausta suolalla.

Lisää kattilaan lihaliemi ja jauhelihat. 

Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. 

Lisää persiljaa, kun keitto on otettu liedeltä. 

Kommentit (3)
  1. Freesaaminen on kuullottamista. Prkl.

  2. Mökkikokkaaja
    6.5.2017, 10:53

    Ainekset: 10 kpl maustepippureita —> Tee näin: Lisää joukkoon mustapippurit? Oletettavasti tarkoitetaan maustepippurit 🙂

    1. Ainakin mun purkissa lukee mustapippuri, kokonainen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *