Mummolasta tuttu sekamarjakiisseli

Mikä olisikaan perinteisempää kuin marjakiisseli? Tämä on taas niitä herkkuja, joita varmasti jokaisessa mummulassa ollaan joskus tehty. Itse ainakin muistan Mummen marjakiisselin. Näin jälkeenpäin mietittynä, se on helppo ja nopea tapa saada ylivilkkaat lapset rauhoittumaan ainakin herkutteluhetken ajaksi. 

Taaskaan ei tarvita paljoa eri ainesosia. Laimennettua mehua, perunajauhoja ja pakastemarjoja. Ei muuta. Mehun suhteen parasta on oikeasti joku mehukatti tai vastaava, vaikka ne eivät muuten ehkä niin maistuisikaan. Perunajauhot sekoitetaan laimennetun mehun kanssa. Mehu kiehautetaan kattilassa niin, että se pulpahtaa. Sen kummemmin sitä ei tarvitse siis keittää. 

Kotimaiset pakastemarjat lisätään tuossa vaiheessa myös kiisselin joukkoon ja sitten valmis kiisseli jo annostellaankin tarjoiluastioihin. Toinen vaihtoehto on myös se, että marjat laitetaan tarjoiluastioihin valmiiksi ja kiisseliliemi kaadetaan siihen päälle. Nämä molemmat versiot tosiaan mieluiten tehdään kotimaisista marjoista, koska ulkomaalaisia tarvisi keitellä pari minuuttia. 

Kiisselin kuorettumisen estämiseksi voi pinnalle ripotella hieman hienoa sokeria. Toinen vaihtoehto on painella pintaan täysin kiinni kelmua. Kelmulla saa itseasiassa täysin kuorettoman kiisselin, joten se on siinä mielessä parempi. Itse olen aina oikeastaan tykännyt siitä, että pinnalla on vähän sokeria ja sit kautta hieman lisää makeutta. Makeutta toki saa muutenkin, sillä kiisselin kaveriksi sopii täydellisesti kermavaahto. Ai että. Jos ei tästä tule muistoja, niin ei sitten mistään. 🙂

Sekamarjakiisseli

Ainekset

1 l
laimennettua mehua
4 rkl
perunajauhoja
300 g
pakastemarjoja
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita perunajauhot kylmään mehuun vispilän avulla.

Kiehauta seos niin, että se pulpahtaa. 

Kaada kotimaiset pakastemarjat sekaan, pyöräytä ja annostele tarjoiluastioihin.

Levitä vähän jäähtyneen kiisselin päälle kelmu ilman, että väliin jää ilmaa. Näin kiisseliin ei muodostu ollenkaan kalvoa. Vaihtoehtoisesti voit myös ripotella pinnalle sokeria. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *