Marenkikääretorttu

Pumpulinpehmeä marenkikääretorttu kätkee sisälleen raikkaan mangotäytteen. Tämä kääretorttu on myös gluteeniton.

marenkikääretorttu

Pumpulinpehmeä marenkikääretorttu on täydellinen leivonnainen herkutteluun ja kaiken lisäksi se on gluteeniton. Kääretorttupohja valmistetaan marengin tapaan, mutta sitä ei kypsennetä kokonaan. Torttupohja jää pinnalta rapeaksi ja loppuosa on suussa sulavan pehmeää. Marenkikääretortun täytteeksi valmistetaan yksinkertainen sitruunamehulla maustettu mangotäyte. Täyte ei kaipaa makeutta, sillä marengissa sitä on riittämiin. Kokonaisuutena kääretorttu hipoo täydellisyyttä – hieman rapeaa kuorta, suussa sulavaa pohjaa ja raikasta täytettä! Keltaisen värin ja raikkaan makunsa ansiosta tämä sopii myös pääsiäispöytään.

Epäilin aluksi hieman marenkikääretortun säilyvyyttä jääkaapissa, mutta yllättäen se oli yhtä hyvää seuraavana päivänä. Pinta ei ehkä ollut aivan yhtä rapea, mutta kokonaisuus maistui edelleen herkulliselta.

marenkikääretorttu

Marenkikääretorttu

Ainekset (20 annosta)

5
kananmunaa
2 dl
sokeria
2 rkl
perunajauhoja
2 tl
vaniljasokeria
Täyte
2 dl
vispikermaa
1 dl
mangososetta
1 rkl
sitruunamehua
45 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset ja sokeri keskenään paksuksi ja kiiltäväksi vaahdoksi.

Sekoita perunajauho sekä vaniljasokeri keskenään ja siivilöi ne valkuaisvaahdon joukkoon. Sekoita varovasti nostellen nuolijan avulla.

Levitä marenki leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita pinta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan. Anna pohja jäähtyä 5 minuuttia ja kumoa se sitten toisen leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.

Valmista täyte vaahdottamalla vispikerma kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mangosose ja sitruunamehu. Lusikoi täyte hyvin jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa kääretortuksi. Nosta marenkikääretorttu hetkeksi jääkaappiin.

 

ruoka leivonta gluteeniton makeat-leivonnaiset
Kommentit (3)
  1. Hei, tein marenkikääretortun ohjeen mukaan, mutta se epäonnistui tyystin. Maistuu pelkältä kananmunalta! Mikä meni väärin? 😭😭

    1. perinneruokaa prkl
      30.3.2020, 12:06

      Kokeile laittaa kääretorttu n.tunniksi jääkaappiin, täytteen sitruunamehu neutralisoi kananmunan maun tunnin aikana 🙂

  2. Laitoithan vain valkuaiset😺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *