Laskiaisen ykkösherkku – laskiaispullatorni

Kaupallinen yhteistyö: Becel

Miksi tyytyä tavalliseen, kun laskiaispullasta voi koota myös mehevän tornin, jossa pullaa ja täytettä on juuri sopivasti.

Laskiaispullakausi on kuumimmillaan ja tänä vuonna klassinen pulla muuntuu laskiaispullatorniksi. Tuore pulla on kyllä yksi parhaista asioista ja menee herkkujen suhteen helposti omien suosikkien kärkeen. Monesti on sanottu, että klassinen pulla ei ole myöskään huonoin valinta, kun katsotaan kaloreita esimerkiksi viineriin verrattuna. Muistankin lapsuudestani, että pulla oli ennen hyvinkin arkinen herkku, jota saatettiin leipoa melkeinpä joka viikko. Sen syömisestä ei podettu huonoa omaatuntoa vaan se oli osa arjen kahvihetkiä.

Itse yritin tällä kertaa tehdä pullasta hieman terveellisemmän vaihtoehdon, jossa pullaa ja täytettä on juuri sopivasti. Valmistin peltipullan, jonka rasvan korvasin Becel Original Juokseva kasviöljyvalmisteella. Se on valmistettu auringonkukka‐, rypsi‐ ja pellavansiemenöljyistä ja se sisältää omega‐3 ja ‐6‐rasvahappoja eli hyviä rasvoja tuotteessa todella riittää. Korvasin myös perinteiset vehnäjauhot täysjyvävehnäjauhoilla, jotta pullassa olisi hieman enemmän kuitua. Halutessaan sokerin voi korvata kookossokerilla, siinä on matala glykeeminen indeksi, joten sen ansiosta verensokeri ei kohoa ihan niin äkkinäisesti pilviin kuin tavallisesta sokerista. Valmiista pelipullasta otin muotilla pyöreitä paloja, joiden väliin laitoin tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Tässäkin suhteessa vain mielikuvitus ja omat laskiaispullatottumukset ovat rajana, väliin voi laittaa marsipaania, mantelimassaa, hilloa tai vaikkapa marjoja. Kaikki toimivat loistavasti pullatornin täytteinä! Pullatorni on loistava arjen piristys, joka sopii mitä mainioimmin keväisiin kahvihetkiin.

En halua kieltää itseltäni herkuttelua, mutta monien asioiden eteen voi tehdä niin sanottuja parempia valintoja. Mielestäni sopiva määrä herkuttelua kuuluu elämään, mutta sen vastapainona yritän tehdä arjessa parempia valintoja etenkin rasvojen suhteen. Käytänkin arjessani pääasiassa pehmeitä, laadukkaita ja kasvipohjaisia rasvoja. Toki pidän todella paljon myös voista, mutta vuosi vuodelta olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota myös rasvojen terveellisyyteen. Ikä kun ei todellakaan tule yksin. Olen myös vuosien varrella oppinut, että hyvien rasvojen saanti on hyvinvoinnin kannalta tärkeää ja siksi niiden laatuun kannattaa panostaa. Uskon myös pienien parannusten vaikutukseen näissä asioissa, jokainen askel terveellisempään suuntaan on kuitenkin plussaa. Siksi halusin tehdä pullaherkun, jossa näihin valintoihin on kiinnitetty huomiota. Lisäksi Becel Juokseva on laktoositon ja sille on myönnetty Sydänmerkki eli se on tuoteryhmässään rasvanlaadun ja suolan määrän suhteen parempi valinta. Tuote sopii muuten todella hyvin myös paistamiseen ja se räiskyy pannulla vähemmän kuin öljy.

Ei muuta kuin laskiaispullatorneja rakentelemaan! Tässäpä hauskaa tekemistä vaikkapa hiihtolomalle.

Laskiaispullatornit

Ainekset (8 annosta)

2,5 dl
vettä
25 g
hiivaa
1
kananmuna
1 rkl
kardemummaa
1 tl
suolaa
1 dl
sokeria tai kookossokeria
6 dl
täysjyvävehnäjauhoja
1 dl
Becel Original Juokseva kasviöljyvalmistetta
Pinnalle:
1
kananmuna voiteluun
3 rkl
mantelilastuja
3 rkl
raesokeria
Täyte:
2 dl
vispikermaa
hilloa tai mantelimassaa
mansikoita
tomusokeria
2 h 00 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 1 h 30 min

Tee näin:

Sekoita hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon. Lisää kananmuna, kardemumma, suola ja sokeri. Sekoita kunnes sokeri on sulanut.

Lisää joukkoon jauhot koko ajan sekoittaen. Alusta taikina lopuksi Becel Original Juokseva kasviöljyvalmisteella. Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja kohota 30 minuuttia leivinliinan alla.

Voitele peltipullan pinta kananmunalla ja ripottele pintaan raesokeria ja mantelilastuja.

Paista pullaa 225-asteisessa uunissa noin 10-13 minuuttia.

Leikkaa jäähtyneestä pullasta pyöreällä muotilla paloja. Kokoa pullatornit pursottamalla pullakiekkojen väliin kermavaahtoa ja lisää halutessasi hilloa tai mantelimassaa.

Paina tornien keskelle sopivan mittaiseksi katkaistu grillitikku ja koristele esimerkiksi mansikoilla ja tomusokerilla.

ruoka pullat laskiainen leivonta
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *