Lakritsainen mansikka-ra­par­pe­ri­pais­tos

Lisää mansikka-raparperipaistoksen joukkoon pussillinen pehmeää lakritsia ja saat herkullisen jälkiruuan. Tarjoile paistoksen kanssa kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.

Viime vuonna näihin aikoihin valmistamani mansikka-kaurapaistos tuli taas ajankohtaiseksi, mutta tällä kertaa sekaan päätyi myös pussillinen pehmeää lakritsia. Lakritsi sulaa mukavasti uunissa, mutta siihen jää kuitenkin sopivasti purutuntumaa. Parhaimmillaan tämä paistos on heti uunista tultuaan, joten sitä ei kannata paistaa etukäteen. Paistoksen voi kuitenkin tehdä valmiiksi ja heittää uuniin, kun vieraat saapuvat. Parhaalta paistos maistuu vaniljajäätelön kanssa.

Katso ohje myös alla olevaan kesäiseen mansikka-kaurapaistokseen.

Lakritsainen mansikka-raparperipaistos

Ainekset

1/2 l
mansikoita
2 dl
raparperia
150 g
lakritsipaloja
1/2 dl
sokeria
1 rkl
perunajauhoja
taikina
2 dl
kaurahiutaleita
1 dl
vehnäjauhoja
1/2 dl
sokeria
100 g
voita
Muut ainesosat

Tee näin:

Perkaa mansikat. Kuori ja pilko raparperi. Lisää niihin sokeri, perunajauhot ja lakritsit.

Sekoita hyvin ja kaada seos vuokaan.

Valmista taikina yhdistämällä kaurahiutaleet, vehnäjauho ja sokeri.

Lisää voisula ja sekoita taikina.

Murustele taikinaa mansikoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *