Laiskahkon sunnuntain herkkuvohvelit

Mikä siinä muuten on, että letut ja vohvelit aina jotenkin tuntuvat ajatuksissa liittyvän kesään? Vaikka meillä kotona lettuja tehtiin kyllä ihan ympäri vuoden, kun vaan siltä tuntui. Mutta ehkä se ajatus varsinkin muurinpohjaletuista ja nuotiosta on aika kesäinen kuitenkin. Tiedä sitten häntä, mutta tämä tuttu tunne tuli taas, että jotain hyvää on saatava. Jääkaapissa oli mansikoita ja kermaa ja ainekset vohvelitaikinaankin olivat käsien ulottuvilla. Ei siinä tarvinnut sen kummemmin miettiä, kun Mika oli jo tekemässä taikinaa. 

Taikina on tosi helppo ja nopea tehdä. Riko kaksi kananmunaa ja siihen ripotellaan 0,5 tl suolaa,  2 rkl sokeria ja kaadetaan 50 g sulaa voita joukkoon. Näitä pyöräytetään vähän vispilällä ja sen jälkeen lisätään 5 dl täysmaitoa. Lopuksi tähän sekaan lisätään 4 dl jauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Sitten vaan vispilällä sekoitetaan jauhot hyvin sekaan, ettei jää kokkareita. Taikina saa sen jälkeen olla omissa oloissaan mielellään puoli tuntia. Kyllä vähempikin piisaa, mutta jos ei nyt hirveä kiire ole puolisen tuntia on ihan hyvä. 

Kun taikina on saanut rauhassa hieman turvota, niin sitten päästään paistamaan vohvelit. Vohvelirauta vain esiin ja kuumaksi. Tähän taikinaan lisättiin tuota voita sen verran, että vohvelirautaa ei välttämättä tarvitse rasvata. Jos haluaa paistaa voin kanssa, niin siitä vaan, mutta se ei tosiaan ole välttämätöntä. Yhdellä vohvelilla menee raudassa noin minuutti, mut sehän tietysti riippuu aina raudasta ja sen tehosta. Kannattaa siis tarkkailla tilannetta. 

Pian edessäsi onkin hyvä keko vohveleita, joten herkutteluhetki alkakoot. Itse tykkään vohveleistakin ihan vain sokerin kanssa, mutta näin kesällä mansikat ja se kermavaahto sopivat varsin hyvin vohveleiden kera. Kukin saa syödä sellaisia vohveleita kuin haluaa. 

Helpot vohvelit

Ainekset

2 kpl
kananmunaa
5 dl
täysmaitoa
4 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
50 g
voita sulatettuna
0,5 tl
suolaa
2 rkl
sokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Riko kananmunat ja sekoita joukkoon suola ja sokeri sekä voi sulana. Lisää maito. 

Sekoita lopuksi mukaan jauhot ja leivinjauhe yhdessä. 

Anna taikinan turvota noin puoli tuntia ennen paistamista. 

Kuumenna vohvelirauta ja käy paistamaan. Taikinassa on sen verran voita, että paistopintojen rasvaaminen ei ole välttämätöntä. 

Mikäli makeat vohvelit eivät ole mieleen, niin jätä vain sokeri pois. 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *