Kurkku gazpacho

Vihreä gazpacho syntyy kurkusta ja paprikasta. Se toimii raikkaana alkupalana tai ihan sellaisenaan rapean leivän kanssa.

Tällä viikolla yksi ystäväni hehkutti kurkusta valmistettua gazpachoa. Vähän siinä sitten mietittiin ja mutusteltiin suussa, mistä raaka-aineista valmistuisi paras tuotos. Pienen testin jälkeen syntyi raikas keitto, joka ei missään nimessä häviä tavalliselle tomaatista valmistetulle gazpacholle. Kurkku gazpacho tuo mieleen kesän, sopii siis hyvin tähän vuoden aikaan, onhan pihalla melkein yhtä lämmintä kuin keskikesällä.

Kurkku gazpachon valmistus aloitetaan pilkkomalla kaikki ainekset tehosekoittimeen, sitten vaan blendataan tasaiseksi sosekeitoksi. Periaatteessa tämän voisi nauttia niinkin, mutta mielestäni gaspachossa pitää olla jotain purtavaa seassa, joten loput kurkusta ja paprikasta kuutioidaan sekaan viimeiseksi.

Keitto koristellaan tuoreella korianterilla ja päälle voi ripotella hieman krutonkeja. Kurkku gazpacho maistuu mainiolta myös rapean maalaisleivän kanssa.

 

Kurkku gazpacho

Ainekset

200 g
kurkkua (n. 15 cm pala)
1/2 kpl
vihreä paprika
1-2 kpl
valkosipulinkynttä
1 dl
korianteria silputtuna
1 rkl
oliiviöljyä
1/4 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria
lisäksi
100 g
kurkkua
1/2 kpl
vihreää paprikaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Paloittele kurkku ja paprika tehosekoittimeen. Lisää joukkoon muut ainekset ja soseuta tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Hienonna loput kurkusta ja paprikasta pieniksi kuutioiksi. Yhdistä ainekset ja kaada keitto tarjoiluastiaan.

Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoile lisäksi kruntonkeja tai rapeaa leipää.

Kommentit (1)
  1. Maku_Jasmin
    17.2.2017, 14:12

    Näyttää ihanan raikkaalta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *