Kuppikakkujen invaasio

Se on mukava tulla takaisin kotikämppään työreissulta, kun jääkaapin on vallannut liki sata kuppikakkua. Ikävämpi puoli tässä oli toki se, että nuo olivat kaikki menossa syntymäpäiväjuhliin seuraavana päivänä, eikä niitä voinut itse ruveta mussuttamaan.

Operaatio oli kuulemma ollut melkoinen, eikä sattumuksiltakaan oltu vältytty. Kokki ja koulukaverinsa, Emmi, käyttivät perjantai-illan kuppikakkujen tekemiseen toisen koulukaverinsa syntymäpäiväjuhlille. Taikinaa oli tarkoitus riittää sataan kuppikakkuun, mutta ilmeisesti niihin käytettiin vähän enemmän taikinaa muottia kohden, joten loppujen lopuksi valmiita tuotoksia oli seitsemisenkymmentä.

Koristeluissa kaikki ei mennyt kuten Strömsössä, sillä osa elintarvikeväristä päätti hypätä pöytätasolta lattialle, tyhjentäen osan sisällöstään lattialle. Kuvien perusteella paikka näytti kuin CSI:n rikospaikalta. Koristeluiden suhteenhan kokin perfektionismi pääsi valloilleen, eikä Emmi-parka saanut koristella kahta kuppikakkua enempää.

Valmiit kuppikakut näyttivät todella hyviltä ja juhlapaikelle ne saatiin onnistuneesti. Olivat kuulemma menestys. Tästä päätellen näitä pitää tehdä toistamiseenkin, joskin vähän pienemmällä mittakaavalla, että saa itsekin nautiskella hyvistä kuppikakuista. Ja Emmin reseptikin saadaan varmaan silloin tänne.

Kommentit (2)
  1. Onko ihanan näköinen kuorrute tehty tässä “Emmin reseptissä” tomusokerista ja jugurtista (jotka löytyvät kuvasta), vai mitä siinä on? 🙂

  2. Perinneruokaa Prkl
    25.11.2014, 18:05

    Voista, tomusokerista ja vaniljasokerista itseasiassa. Siihen voi vähän laittaa sitruunamehua tai jotain muuta nestettä, että kuorrutteesta tulee helpommin pursotettava. Näin vinkkasi kokki tuossa juuri. -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *