Kermakaramellit, joissa sulatettua vaahtokarkkia

Tällä ohjeella valmistuu vaaleat kermakaramellit, joissa on myös sulatettua vaahtokarkkia. Vähän kuin kermatoffee, mutta nämä eivät tartu hampaisiin.

Tarkoituksena oli yrittää valmistaa karkkeja, jotka maistuisivat Omar-makeisilta edes vähän. Kokeilin kahta erilaista versiota, joista toiseen tuli muscovadosokeria ja toiset tein pelkästään valkoisesta sokerista. Molempiin versioihin laitoin kuitenkin vaahtokarkkeja mukaan. Ne tekevät toffeesta pehmeämpää ja aika mielenkiintoisen makuista. Tämän vaaleamman version jälkeen en enää edes yrittänyt matkia suunnittelemaani makua, sillä näistä tuli niin hyvän makuisia. Blogista löytyy ohje myös perinteisempiin kermatoffeisiin, joissa lisämakua tuo mantelirouhe.

Kermatoffeen tai -karkkien – kummaksi niitä nyt oikeastaan pitäisi kutsua – valmistus aloitetaan mittaamalla kattilaan voi, kerma ja sokeri. Näitä keitellään noin viitisen minuuttia puolella lämmöllä. Kuitenkin niin, että seos kuplii ihan kunnolla. Seosta sekoitellaan, ettei se pääse palamaan pohjaan. Viiden minuutin kuluttua levyn voi sammuttaa ja joukkoon heitetään vaniljasokeri ja vaahtokarkit. Mikäli käytät isoja vaahtokarkkeja, niin ne kannattaa pilkkoa hieman pienemmiksi.

Tasaiseksi sekoitettu karkkimassa kaadetaan kevyesti öljyttyyn vuokaan ja annetaan jäähtyä ensin huoneelämmössä ja sitten siirretään jääkaappiin. Muutaman tunnin päästä karkkiharkon voi pilkkoa pienempii paloihin ja kääriä leivinpaperiin tai sellofaaniin. Käytin näihin Clas Ohlsonin leivontaosastolta löytyneitä papereita. Ne toimivat ihan kivasti ja niistä tulee hauska sanomalehtimäinen pinta karkkeihin. Näistä saa hauskan lahjan vaikka pikkujouluihin.

 

Kermakaramellit

Ainekset

100 g
voita
1 dl
kuohukermaa
2 dl
sokeria
2 tl
vaniljasokeria
100 g
vaahtokarkkeja (Haribo)
Muut ainesosat
öljyä

Tee näin:

Lisää laakeaan kattilaan voi, kerma ja sokeri. Kun seos alkaa kuplia, keitä 5 minuuttia. Sekoita massaa jatkuvasti, jotta se ei pala pohjaan. Kun massa alkaa “leijua” kattilan pohjalla, sen pitäisi olla valmista

Sammuta levy, lisää vaniljasokeri ja vaahtokarkit. Sekoita tasaiseksi ja kaada kevyesti öljyttyyn vuokaan (20 x 20 cm).

Anna jäähtyä ensin huoneen lämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja kääri esimerkiksi leivinpaperiin tai sellofaaniin.

 

ruoka makeiset
Kommentit (15)
  1. Heips! Oon ettinytkin helppotekoisia joulukarkki ohjeita ja tätä ihan varmasti kokeilen, on niin herkun näköisii :). Kauankohan nämä säilyy? Jääkaapissa vai huoneenlämmössä :)?

  2. Perinneruokaa Prkl
    15.11.2016, 20:52

    Moi! Nämä ovat ainakin yksinkertaiset valmistaa ja vielä tosi hyviä 🙂 Sanoisin, että nämä säilyvät sellaisen 2 viikkoa ja parhaiten jääkaapissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *