Ken söi kesävoin?

Kevään viljelyt alkaa tuottaa ensimmäisiä tuloksia ja ulkona villiyrtit rehottavat parhaimmillaan. Kesäinen yrttilevite on helppo ja nopea tapa hyödyntää erilaisia yrttejä.

Kaupallinen yhteistyö: Becel

Minulle hyvät ja laadukkaat rasvat ovat aina olleet tärkeä osa ruoanlaittoa. Etenkin paistaessa pyrin aina valitsemaan rasvan huolellisesti ja ruokaan sopivaksi. Hyvänmakuinen rasva on todellakin puoli ruokaa. Toki pidän todella paljon myös voista enkä voi sitä kieltää, mutta vuosi vuodelta olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota myös rasvojen terveellisyyteen. 

Sain mahdollisuuden kokeilla uusia Becel-levitteitä. Becel on lanseerannut keväällä kolme uutta levitettä, jotka ovat myös vegaanisia. Mukana on kaksi uutta makua, Avocado- & limeöljy ja Saksanpähkinäöljy. Lisäksi kauppoihin on tullut Becel Luomu, joka on säilöntäaineeton ja markkinoiden ensimmäinen 100 % kasvipohjainen luomumargariini. Tuotteet sopivat loistavasti paistamiseen ja leipomiseen. 

Becelin uutuudet ovat maukkaita jo sellaisenaan, mutta luonnon kukoistaessa ulkona halusin hyödyntää yrttejä ja yhdistää nämä loistavat raaka-aineet kesäiseksi yrttilevitteeksi. Valitsin levitteen pohjaksi Becel Avocado- ja limeöljyn, joka toi kokonaisuuteen uudenlaista ja herkullista twistiä. Lisäsin lisäksi mukaan hieman rahkaa, joka tekee levitteestä raikkaan ja sopivasti hieman hapokkaan. Yrttejä vaihdellen levitteestä voi tehdä jokaisella kerralla hieman erilaisen. Halutessaan sekaan voi heittää myös villiyrttejä, kuten nokkosta tai vaikkapa karhunlaukkaa. Kesäinen yrttilevite on raikas ja terveellinen vaihtoehto voille. Sitten vain tuoreita sämpylöitä kylkeen ja kaunis kesäpäivä, niin huomaa isommankin määrän hupenevan hetkessä. Kannattaa siis tehdä kerralla reilu määrä odottamaan jääkaappiin. Onneksi levitteessä on paljon hyviä rasvoja ja terveellisiä yrttejä, joten sitä voi nauttia hyvällä omalla tunnolla enemmänkin. 

Lue lisää Becelin tuotteista: www.becel.fi/

Kesäinen yrttilevite

Ainekset

100 g
margariinia
100 g
maitorahkaa
1-2 dl
tuoreita yrttejä hienonnettuna
1 tl
limemehua
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita keskenään margariini ja rahka esimerkiksi sähkövatkaimella.

Hienonna yrtit ja lisää joukkoon. Mausta halutessasi lime- tai sitruunamehulla.

Purkita ja säilytä jääkaapissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *