Kaurapuuron lisukkeet

Kaurapuuro on jotain, jonka jokainen tuntee tavalla tai toisella. Näin ainakin uskaltaisi väittää. Maistui se sitten tai ei. Itse ainakin tykkään kaurapuurosta ja kyllä Mikakin siitä on sanonut pitävänsä. Se, että minkä kanssa sitä nautitaan onkin sitten aivan eri asia. Siitä löytyy useampaa eri koulukuntaa. Joku haluaa syödä puuronsa voisilmän kanssa, toinen taas vannoo hillon nimeen ja kolmas ripottelee mukaan marjoja.

Yhdestä asiasta varmaan voidaan kuitenkin olla samaa mieltä. Nimittäin siitä, että puuro kaipaa aina jotain seurakseen. Ihan pelkkä puuro sellaisenaan ei ole se kaikkein herkullisin asia, ainakaan minun mielestä. Itse tykkään puurosta hillon kanssa, mutta myös marjat ja pähkinät ja esimerkiksi pieni loraus hunajaa tekevät siitä oikein maukkaan. Ja noilla lisukkeilla puuroenergiakin piisaa vähän pidempään. Oletteko te muuten kiinnittäneet huomiota siihen, että puuroenergia loppuu aina kuin seinään? On ihan kohtalaisen täysi olo, kunnes yhtäkkiä on aivan kiljuva nälkä ja jotain syötävää on saatava heti. No, marjat ja pähkinät auttavat siinä hieman. 

Sokeria ei viitsi liialti puuroon ripotella tai sen terveydelliset vaikutukset nollaantuvat. Mutta seuraavaksi täytyy ehkä kokeilla puuroa voisilmällä taas itsekin. Mikäs teidän suosikkinne on puuron kanssa?

Kommentit (1)
  1. Marjoja ja raejuustoa valmiin puuron päälle, niin pysyy nälkä pidempään poissa! Tai kananmunan valkuainen puuron joukkoon niin siitä tulee ihanan kuohkeaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *