Kanelinen omenakiisseli

Kanelilla maustettu omenakiisseli on herkkua kermavaahdon kanssa. Omenan lohkot lisätään kiisseliin vasta lopuksi, jolloin ne jäävät mukavan rapsakoiksi.

Omenasato alkaa pikku hiljaa kypsymään. Maalla tosin ne olivat vielä raakoja, joten piti turvautua vielä kaupan valikoimaan. Tämä kanelilla maustettu omenakiisseli maistuu ehkä jopa hieman omenapiirakalle. Varsinkin kun päälle laittaa kunnon lusikallisen kermavaahtoa on kokonaisuus makuhermoja kutkuttava. Vaikka monet pitävätkin kiisseleitä menneen talven lumina, niin ainakin tälle kannattaa antaa mahdollisuus.

Tämän kiisselin pohja valmistuu omenamehusta, siinä voi käyttää miltein mitä vain, joko tiivistettä tai tuorepuristettua. Kiisselipohjan valmistuttua joukkoon heitetään omenalohkot, eikä niitä keitetellä sen enempää. Näin omenat pysyvät mukavan rapsakoina ja kiisselli saa kaipaamansa suutuntuman.

Kanelinen omenakiisseli

Ainekset

1 l
omenamehua
1 tl
kanelia
1/2 dl
sokeria
4 rkl
perunajauhoja
3 kpl
omenaa (pientä)
Muut ainesosat

Tee näin:

Mittaa omenamehusta 1 dl pieneen kulhoon ja kaada loput mehusta kattilaan.

Lisää joukkoon kaneli ja sokeri. Kiehauta.

Lisää perunajauhot 1 dl omenamehua ja kaada seos kattilaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Anna kiisselin pulpahtaa, mutta älä keitä.

Poista omenista siemenkota ja viipaloi ne ohuiksi lohkoiksi ja lisää kiisselin joukkoon.

Anna kiisselin jäähtyä ja nauti kermavaahdon kanssa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *