Kana-ananaskiusaus – toisin sanoen kananaskiusaus

Helppo ja maistuva kana-ananaskiusaus on täydellistä arkiruokaa! Tämän parempaa kanakiusausta saa hakea.

kana-ananaskiusaus

Arkiruoaksi valmistan aina jotain sellaista, josta riittää ainakin kahdeksi päiväksi. Yleensä kaikki uunissa valmistettavat ruoat ovat vielä sellaisia, että niiden maku vain paranee seuraavaan päivään. Näin kävi myös tälle kana-ananaskiusaukselle – toki se on hyvää myös heti valmistuttuaan, joten ei hätää.

Kanakiusaukseen käytetään valmiiksi marinoituja broilerin fileesuikaleita tutussa hunajamarinadissa. Se toimii oikein kivasti tässä kokonaisuudessa. Lisää makeutta antaa ananasrenkaat ja purkin pohjalle jäävä mehu. Kana-ananaskiusaus maustetaan lisäksi currylla, paprikajauheella, tomaattipyreellä ja yhdellä kanaliemikuutiolla. Aika sellaisia perusmausteita, jotka toimivat tässä ruoassa erittäin hyvin. Päälle vielä reilu kerros emmental juustoa, joka paistuu uunissa ihanan rapeaksi kiusauksen pinnalle.

Kana-ananas, toisin sanoen kananas eli kananaskiusaus.

Kana-ananaskiusaus

Ainekset (6 annosta)

1 kg
perunaa (kiinteä)
1
sipuli
400 g
broilerin fileesuikaleita (hunajamarinoitu)
2 tl
öljyä
2 rkl
tomaattipyrettä
1 tl
currya
1 tl
paprikajauhetta
1 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria myllystä
3 dl
vettä
1
kanaliemikuutio
1 prk
ananasrenkaita mehussa (220/140 g)
200 g
ranskankermaa
150 g
emmental juustoraastetta
1 h 15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Kuori perunat ja suikaloi ne. Siirrä perunat öljyttyyn uunivuokaan. Kuori myös sipuli ja hienonna se.

Kuumenna pannulla öljy ja paista broileri kypsäksi. Lisää sipuli ja jatka paistamista muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyre, curry, paprikajauhe, suola ja mustapippuri.

Kaada pannun sisältö uunivuokaan perunoiden päälle ja sekoita hieman.

Lisää pannulle vesi, kanaliemikuutio, ananasmehu ja ranskankerma. Kuumenna kiehuvaksi ja kaada liemi vuokaan.

Asettele vuoan päälle ananasrenkaat ja lisää juustoraaste. Paista kiusausta 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti.

ruoka uuniruoat kanaruoat
Kommentit (7)
  1. Jos laiskottaa niin käykö esim. peruna-sipulisekoitus pakkasesta? Vaikuttaako paistoaikaan?

    1. Tosi hyvä idea kun itse harrastan nopeita ja oikeesti helppoja arkiruokia niin tuollahan sen saa helpoksi.

      1. perinneruokaa prkl
        29.1.2023, 14:03

        Tämä on just hyvä ja helppo arkiruoka 🙂

    2. perinneruokaa prkl
      29.1.2023, 14:02

      Luultavasti peruna-sipulisekoitusta käytettäessä paistoaikaa voi lyhentää. Ehkäpä 35-45 min voi olla aika passeli!

  2. Hei. Kiitos taas loistavasta ohjeesta.
    Herkullista kuin mikä tuli kana-ananaskiusauksesta, vaikka laitoin kanankoipia kun olivat
    poistovuorossa. Poistin niistä kaupan marinadin ja laitoin hunajamarinaadin tilalle.
    Tämäkin herkku jäi jatkoon. 🙂
    t.Sirkka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *