Kalapuikkopasta

Täyteläinen sitruunapasta ja rapeaksi paistetut kalapuikot kohtaavat! Yllättävä yhdistelmä toimii erittäin hyvin ja tämä kalapuikkopasta valmistuu vain 15 minuutissa.

kalapuikko ja sitruunupasta

Pakastimestani löytyy lähes aina kalapuikkoja, sillä ne ovat oiva hätävara, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Kaiken lisäksi ne ovat yksi lempiruoistani. Voissa rapeaksi paistettu kalapuikko ja päälle hieman sitruunamehua sekä mustapippuria – yksinkertaista ja helppoa.

Uusi tuttavuus on kuitenkin itselleni kalapuikkojen ja pastan yhdistelmä, mutta kuulemani mukaan se onkin melko yleistä. Tässä annoksessa yhdistin herkullisen sitruunapastan kalapuikkojen seuraksi. Sitruunapastan valmistus on erittäin yksinkertaista. Kuuman keitetyn pastan joukkoon lisätään keskenään sekoitetut kastikeainekset: sitruunan kuori ja mehu, kananmunat, parmesan ja ruokakerma. Kuuma pasta kypsentää kastikkeen sopivasti ja lopputuloksena on mehukas sitruunapasta.

Sitruunapastan päälle paistetaan pasta kypsyessä kalapuikkoja ja tietysti voissa, jolloin niiden kuoresta tulee erityisen rapea ja mehukas! Kalapuikkopasta viimeistellään raastetulla sitruunan kuorella ja hienonnetulla persiljalla. Maistuisiko?

Kalapuikkopasta

Ainekset (4 annosta)

300 g
pastaa (esim. spagettia)
300 g
kalapuikkoja (12 kpl)
1 rkl
öljyä tai voita paistamiseen
Kastike
1
luomu sitruuna (kuori + 2–3 rkl mehua)
60 g
parmesania raastettuna (n. 1,5 dl)
2
kananmunaa
2 dl
ruokakermaa
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria myllystä
persiljaa koristeluun
15 min
{
AKTIIVINEN 5 min
PASSIIVINEN 10 min

Tee näin:

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä (2 L vettä + 2 tl suolaa).

Paista kalapuikot pakkauksen ohjeen mukaan pannulla voissa tai öljyssä.

Raasta sitruunan kuori ja purista mehua 2–3 rkl. Raasta myös parmesan.

Yhdistä kulhossa kananmunat, raastettu parmesan ja kerma. Lisää sitruunan mehu ja kuori. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita.

Valuta pasta ja siirrä se takaisin kattilaan. Lisää yhdistetyt kastikeainekset ja sekoita pastan sekaan.

Tarjoa pasta kalapuikkojen kanssa. Lisää päälle halutessasi raastettua sitruunan kuorta ja hienonnettua persiljaa.

ruoka pasta nopeat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *