Kahvisämpylät. Siis kahvista tehdyt sämpylät.

Kahvileivistä on monesti kuullut puhuttavan, mutta ei ihan tässä samassa mielessä, kuin niistä nyt puhutaan. Yleensähän se on jotain, jota nautitaan kahvin kanssa. Eikä mikään nytkään estä nauttimasta näitä sämpylöitä kahvin kanssa, mutta niiden juju on se, että ne tehdään kahviin. Tarkemmin sanottuna vielä maitokahviin. Jännää eikö? Itse odotan ainakin innolla näiden maistamista. Kahvista voi tulla ihan hienokin lisä sämpylöihin. 

Eiköhän se pian selviäkin, kun käy vaan tuumasta toimeen. Keitä pannullinen kahvia tai lämmitä vanhaa, jos sitä on jäljellä. Itselleen voi ottaa kupin tai pari leivontajuomaksi. Hiiva sekoitetaan kädenlämpöiseen maitokahviin. Samaan syssyyn lisätään myös siirappi. Tämän jälkeen mukaan liittyvät suola ja öljy ja sitten onkin jauhojen vuoro. Ruisjauhot lisätään ensimmäisenä, jonka jälkeen vehnäjauhot pääsevät kuvaan. Niitä lisätään suunnilleen kolme desiä, mutta kannattaa tarkkailla taikinan koostumusta. Vehnäjauhojen kanssa voi siis joustaa suuntaan tai toiseen, kunhan taikinan koostumus on sopivanlainen. Anna taikinan kohota suunnilleen kaksinkertaiseksi, mikä kestää puolisen tuntia. 

Kohottamisen jälkeen taikina jaetaan yhdeksään palaan. Tällainen matemaattisesti lahjattomampikin osaa päätellä, että sämpylöitä tulee siis yhdeksän. Pyörittele palasista pyöreät sämpylät ja käytä apuna ruisjauhoja, jos taikina tarraa liiaksi käsiin. Kohota valmiit palleroiset taas kaksinkertaiseksi. Uunia voi käyttää apuna ja kohottaa sämpylät 50:ssä asteessa. Tuohon kannattaa sitten lisätä vähän vettä uunin pohjalle, etteivät sämpylät kuivu uunissa. Sittenhän nuo paistetaankin kypsiksi 225-asteisessa uunissa. Ajallisesti tähän menee 10-12 minuuttia. Ja näin edessäsi onkin uunituoreita kahvisämpylöitä! 

Maultaan ne ovat aika tummia, jos näin voi sanoa. Miellyttäviä omasta mielestä ja kahvista todellakin tulee jännä vivahde näihin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia sielläkin kotona. 

Ruis-kahvisämpylät

Ainekset

1,5 dl
kahvia
1 dl
maitoa
25 g
hiivaa
3 rkl
siirappia
1 tl
suolaa
0,5 dl
rypsiöljyä
3 dl
ruisjauhoja
3 dl
vehnäjauhoja
Muut ainesosat

Tee näin:

Lisää hiiva kädenläpöiseen maitokahviin ja sekoita joukkoon myös siirappi.

Sekoita joukkoon suola ja öljy.

Lisää ensin ruisjauhot ja sitten vehnäjauhot. Tarkkaile taikinan koostumusta ja lisää vehnäjauhoja sen verran, että taikinaa on helppo vaivata käsissä.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, minkä jälkee jaa se yhdeksään palaan. 

Pyörittele taikinasta sämpylöitä. Tarvittaessa käytä apuna ruisjauhoja. 

Kohota sämpylöitä lämpimässä kunnes ne ovat kaksinkertaistuneet. Yksi helppo tapa on kohottaa sämpylät uunissa 50 asteessa. Lisää pohjalle myös vähän vettä, jotta sämpylöiden pinta ei kuivu.

Paista sämpylät 225 asteessa 10-12min.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *