Juustotortut ovat nopeita ja helppoja pikkusuolaisia

Joulu meni ja seuraavaksi on vuorossa uudenvuoden syömiset. Mitään kevyttä ei tänä vuonna enää syödä, joten homma jatkuu mukavasti näillä mehukkailla sinihomejuustotäytteisillä tortuilla mitkä kruunaa aprikoosihillo. Nämä juustotortut sopivat hyvin myös uudenvuoden naposteltaviksi kuplivan juoman kera.

Näitä varten tarvitaan vain muutamia aineksia, mitä saattaa olla jäänyt joulun jäljiltä. Paketti voitakinaa otetaan suolamaan huoneenlämpöön ja palaset leikataan neliöksi, yhteensä siis kymmeneen osaan. Paloja voi halutessaan vähän kaulia ohuemmiksi, mutta se ei ole tarpeen. Käännä neliön kulmat keskelle ja paina tiiviisti kiinni veden avulla. Voitele tortut kananmunalla. Ripottele päälle sinihomejuustoa, lusikallinen aprikoosihilloa ja juustoraastetta. Paista torttuja 225 asteessa noin 12-15min, mutta aina kannattaa tarkkailla tilannetta. 

Tortut ovat hyviä heti lämpiminä ja maistuvat myös jäähtyneinäkin. Edellisenä päivänä valmistetut tortut kannattaa lämmittää ennen tarjoiluhetkeä.

Juustotortut

Ainekset

500 g
voitaikinalevyjä
1 kpl
kananmuna
100 g
sinihomejuustoa
1 dl
aprikoosihilloa
1 dl
emmentalraastetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Sulata paketti voitaikinalevyjä ja leikkaa ne neliöiksi.

Taita reunat keskelle veden avulla ja voitele tortut kananmunalla.

Murustele päälle homejuustoa ja lusikoi aprikoosihilloa nokare. Laita lopuksi päälle juustoraastetta.

Paista torttuja 225 asteessa 12-15 minuuttia.  

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *