Juhannuksen makeimmat lettuvartaat

Kesä, mansikat ja letut kuuluvat kiistatta yhteen. Vielä mukaan vähän suklaatahnaa niin juhannuksen aamiaisherkku on valmis!

Kaupallinen yhteistyö: Becel

Letut ovat yksi suosikkijälkkäreitäni kesällä. Aineet löytyvät lähes aina kaapista ja ne maistuvat loistavasti kesän tuoreiden mansikoiden kanssa. Helpompaa ja halvempaa jälkiruokaa saa hakea. Juhannus lähestyy hurjaa vauhtia ja pitkään pohdiskelin mitä tarjota tänä vuonna vierailleni. Olemme perinteisesti viettäneet juhannusta mökilläni ja syöneet aamiaista yhdessä pitkän kaavan mukaan. Etenkin sään salliessa on ollut täydellistä kattaa pöytä järven ääreen ja nauttia hyvästä seurasta ja kauniista maisemista.

Ajattelin tänä vuonna tarjota vierailleni hieman makeampaa aamiaista. Päädyin tekemään lettuvartaita, koska olen haaveillut niiden tekemisestä jo pitkään. Paistoin letut Becelin Saksanpähkinäöljy-levitteellä, joka sisältää 15% saksanpähkinäöljyä. Se toi lettuihin herkullisen pähkinäisen maun ja oli tietenkin myös huomattavasti terveellisempi vaihtoehto perinteiselle voille.

Letut olisivat varmasti kelvanneet loistavasti sellaisenaankin, mutta halusin viedä reseptin vielä seuraavalle tasolle. Juhannuksena, jos joskus, on lupa nauttia jo aamusta lähtien. Täytin letut Nutellalla ja pujotin ne vuorotellen mansikoiden kanssa puuvartaisiin. Mielestäni vartaista tuli maistuva yhdistelmä raikkaita marjoja ja makeita lettuja. Odotan innolla vieraideni kommentteja tulevasta aamupalasta.

Katso myös aikaisempi postaus, jossa valmistin kesävoita. Se sopii loistavasti mukaan juhannuksen juhlapöytään. Lisää Becelin uutuuksista löydät täältä.

Lettuvartaat

Ainekset

2 1/2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
suolaa
5 dl
maitoa
2 kpl
kananmunaa
lisäksi
6-8 rkl
Nutella-levitettä
1/2 l
mansikoita
2 rkl
suklaakastiketta
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna turvota noin 15 minuuttia. Paista taikinasta noin 6-8 isoa lettua.

Anna lettujen jäähtyä ja levitä sitten jokaisen päälle noin ruokalusikallinen nutellaa. Rullaa tiiviiksi kääröiksi ja leikkaa jokainen lettu kuuteen osaan.

Laita vartaisiin vuorotellen mansikka ja letturulla. Koristele halutessasi vielä suklaakastikkeella.

Kommentit (1)
  1. viikonloppukokki
    22.6.2017, 07:04

    Voi miten hauska idea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *