Jouluruokien uusiokäyttöä – joulukinkkupyttipannu

Pari päivää joulun jälkeen ja jouluruokia ei enää hirveän paljoa nappaa syödä tässä vaiheessa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö noita ruokia vielä olisi, vaikka melko vähiin ovatkin jo menneet. Yksi viimeisimmistä selviytyjistä tuntuu aina olevan joulukinkku. Sitä syö ihan mielellään kyllä, mutta silti sitä vain on ja on ja on. Joten vaihtelun vuoksi siitä on hyvä tehdä jokin erilainen kokonaisuus. Kokki innostui pyttipannusta ja ajatus siitä vei jo melkein kielen mennessään. Helppoakin se on vielä.

Pyttipannuun tarvitset vain nelisensataa grammaa kinkkua (tähän kyseiseen nyt tuli käytettyä savustettua kinkkua, kun joulukinkku itseasiassa sijaitsi reilun parinsadan kilometrin päässä), kuusi perunaa, kaksi sipulia ja kaksi kananmunaa. Niin ja suolaa ja pippuria maustamiseen. Perunat keitetään kypsähköiksi ja kuoritaan. Kuorimisen jälkeen ne kuutioidaan paistamista varten. Saman kuutioimisprosessin kokevat myös kinkku ja kuoritut sipulit. Kaikki nämä paistetaan voin kera paistinpannulla ja maustetaan oman maun mukaan suolalla ja pippurilla. Päälle voi paistaa jokaiselle ruokailijalle oman kananmunan. Ohukaispannulla ne saa pysymään mukavasti kasassa. Tai sitten voi tehdä niin kuin meillä kotona, että kananmunat vaan sekoittaa joukkoon loppumetreillä. Sekin toimii, mutta ei tietysti ole yhtä esteettinen vaihtoehto.

Kinkun, perunan ja sipulin yhdistelmällä ei voi kovinkaan usein mennä pieleen. Ja siihen kun vielä lisää kananmunaa niin kaikki on kunnossa. Tällä ohjeella tietysti pääsee eroon vain kinkun rääppeistä ja mahdollisesti perunoista, jos niitä on ollut keitettynä. Mitä mahdollisia rääperuokia olette tehneet vai ovatko jouluruuat menneet parempii suihin ihan sellaisinaan?

Joulukinkkupyttipannu

Ainekset

400 g
kinkkua (joulukinkun rääppeitä tai jotain muuta)
6 kpl
perunaa
2 kpl
sipulia
4 kpl
kananmunaa
0
suolaa ja pippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Keitä perunat lähes kypsiksi. Kuori ja kuutioi ne.

Kuori sipuli ja kuutioi myös se.

Kuutioi kinkku (joko joulukinkun rippeistä tai muuten vain).

Paista pannulla kaikki voin kera ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paista seuraksi pari kananmunaa.

Kommentit (2)
  1. Tiina Garvey
    28.12.2014, 18:24

    Pyttipannu on kyllä huippu hyvä ja monipuolinen ruoka. Joukukinkkuversio vielä astetta herkullisempi!

  2. Perinneruokaa Prkl
    29.12.2014, 14:37

    Pyttipannu on sellainen ruoka, mikä jotenkin toimii aina. Sitä silti ei tule syötyä hirveän usein. Ehkäpä siitä syystä siitä nauttii joka kerta, kun sitä tulee syötyä. -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *