Jättiläismäisten laskiaspullien maailmanvalloitus!

Runebergin päivä ja laskiainen ovat kyllä niin kätevästi aina toisissaan kiinni, että mahdolliset uutena vuotena aloitetut terveet elämäntävät yleensä tyssäävät tähän. Onneksi ei taaskaan tullut sellaisia aloitettua, niin ei huolen häivää. Ja tässä, kun on nyt ehtinyt ympärilleen katsella, niin aika monet ovat olleet liikkeellä saman idean kanssa. Hauskaa tässä on se, että Alisa on Suusta suuhun -blogissaan varmaan samoihin aikoihin suunnitellut omaa laskiaspullakakkuaan, kun Mikalla on ollut uuni kuumana. Ja siis täysin toistensa suunnitelmista tietämättä. No mutta siihen itse asiaan takaisin… Pullan koko on tänä vuonna kasvanut huomattavasti.  Ja nytpä muuten löytyy loistava vaihtoehto myös Baking Insinct -blogin puolelta. 

Pullatakina pyöräytetään tutulla tavalla, eli maito lämmitetään kädenlämpöiseksi ja siihen sekoitetaan hiiva. Mukaan sekoitetaan sokeri, kardemumma ja suola. Vehnäjauhot lisätään vähän kerrallaan taikinaan, kunnes se on kimmoisaa. Lopuksi taikina alustetaan vielä lähes sulalla rasvalla. Sitten on kohottamisen aika ja taikina menee lämpimpään paikkaan liinan alle ja saa kohota siellä kaksinkertaiseksi. 

Pulla pataan ja paistumaan!

Padan voi tällä välin valmistella pullaa varten. Kyllä. Padan. Tästä tulee nyt patapulla, sillä padat ovat selvästi nyt nostaneet päätään ja niitä käytetään paljon enemmän. Leikkaa pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen palanen ja voitele padan reunat. Näin pullan saa toivottavasti padasta poiskin joskus. 

Vaivaa kohonnutta taikinaa ja pyörittele siitä pallomainen. Aseta pallo padan pohjalle ja laita kansi kiinni. Kohota 50-asteisessa uunissa 30 minuuttia ja voitele pullan pinta. Ripottele päälle mantelilastuja ja sokeria. Nosta uunin lämpö 200:n asteeseen ja paista pullaa noissa asteissa vielä 30 minuuttia. Kantta ei tarvitse käyttää enää ja on muutenkin hyvin mahdollista, että pulla kohoaa niin paljon, että ottaisi kanteen kiinni. 

Uunista tullut pulla otetaan pois padastaan. Tässä kannattaa käyttää apuna veistä ja siis irrotella reunoja ennen kun yrittää pullaa kokonaan pois. Anna jättiläispullan jäähtyä siinä omassa rauhassaan samalla, kun jatkat muita valmisteluja. Kerma nimittäin vatkataan vaahdoksi eikä se sitä itsekseen tee. Kermavaahdon lisäksi tarvitaan mansikkahilloa, joten kaivetaanpa sekin esiin. 

Kermaa ja hilloa ei ole koskaan liikaa

Jäähtynyt pulla leikataan muutamaksi kerrokseksi. Se myös laitetaan lohkoiksi jo valmiiksi, ettei täytteet karkaa myöhemmin leikatessa. Levitä aina yhdelle kerrokselle kerrallaan mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja lisää päälle seuraava kerros. Toista, kunnes kaikki kerrokset on täytetty ja enää on vain pullan “kansi” jäljellä. Laita se paikoilleen ja tämä jättiläismäinen kerroslaskiaispulla on valmis. 

Tämä on helppo tarjoilla ja syödä, sillä voit nyppäistä helposti yhden lohkon kerrallaan pullasta ja syödä sen helposti vielä kerros kerrallaan. Nam!

 

Suuri laskiaspulla

Ainekset

2,5 dl
maitoa
25 g
hiivaa
1 dl
sokeria
1 rkl
kardemummaa
1 tl
suolaa
7 dl
vehnäjauhoja
100 g
voita
Päälle
0
mantelilastuja
0
raesokeria
Täyte
4 dl
kermaa
2 dl
mansikkahilloa
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva.

Vatkaa sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Lisää alustuksen loppuvaiheessa pehmeä, lähes sula rasva.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa leivinliinan alla.

Vaivaa taikinaa ja pyörittele siitä pallo. 

Leikkaa padan pohjalle leivinpaperista palanen ja peitä pohja. Voitele reunat. Aseta taikina pohjalle ja laita kansi päälle. Kohota 50-asteisessa uunissa 30 minuuttia. 

Voitele pullan pinta ja ripottele päälle mantelilastuja ja sokeria. 

Nosta uunin lämpö 200:aan asteeseen ja paista pullaa ilman kantta 30 minuuttia. 

Ota pulla padasta. Käytä tärvittaessa veistä apuna, jotta pulla irtoaa reunoista. Anna jäähtyä kunnolla. 

Leikkaa pulla kerroksiksi ja sen jälkeen pystypäin lohkoiksi. 

Täytä kerrokset levittämällä mansikkahilloa ja kermavaahtoa joka kerrokseen. 

 

 
Kommentit (2)
  1. anne / 52weeksofdeliciousness
    6.2.2016, 10:06

    Huuhhhuhuhu, onpa upea tuo teidänkin jättipulla! nam! olenkin mielenkiinnolla seuraillut jättipullien Suomen valloitusta, itse tein tänä vuonna vielä normipullia, ehkä ensi vuonna sitten jättipulla!

  2. Perinneruokaa Prkl
    17.2.2016, 14:01

    Kiitos Anne. 🙂 Joo, jättipullat ovat tulleet varmasti jäädäkseen. 🙂 Ne ovat ihan hyviä kyllä niinkun, kunhan eivät vain päädy liian kuiviksi. Tai kunhan on se syöminen otettu huomioon. Tavallisenkin kanssa aina täytteet jo karkaa. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *