Helsingin joulutori ja yleistä joulutunnelmaa

Kyllä se joulu sieltä tulla jolkottaa kovaa vauhtia. Tämä tarkoittaa monia mukavia asioita ja yksi niistä on tietysti joulutori. Vaikka myönnettävähän se on heti etukäteen, että ei täällä ihan samaan tunnelmaan päästä, kuin joissain vanhoissa saksalaisissa kaupungeissa. Johtunee tietysti ehkä ihan siitä vanhasta ja historiallisesta kaupunkimiljööstä itsessään. Luxemburgissa asuessa myös heidän pieni, mutta erittäin tunnelmallinen joulutori oli kyllä odottamisen arvoinen. Ja sieltä saatava raclette-juustoperuna-annos, joka oli suorastaan taivaallista.

Ja Stockmannin näyteikkunat ovat parhaimmillaan näin joulun aikaan. Niitä taidetaan tulla ihan varta vasten katsomaan. On hienoa huomata, että täällä on alettu yhä enemmän käyttää  näyteikkunoitaan hyödyksi.

Täällä joulutoria löytyy paristakin eri paikasta. Stockmannin edustalla on muutama koju, mikä tuo joulutunnelmaa hienosti Mannerheimintielle.

Esplanadinpuiston Kappeli näyttäisi vielä hurmaavammalta pienen lumipeitteen kera. Onhan se kaunis jo sellaisenaankin, mutta lumi tekisi silti ihmeitä.

Senaatintorin joulutori ei torstai-iltana seitsemän aikoihin ollut ehkä kaikkein vilkkaimmillaan. Oli ihmisiä silti muutamia liikkeellä. Viikonloppu tuo tullessaan varmasti huomattavasti vilkkaampaa menoa.

Kyllä torilla olisi mukava tavata ystävien kanssa lämpimän glögin ja vaikkapa juuri sen raclette-annoksen saattelemana. Sitä lumipeitettä kaipailtaisiin kyllä vieläkin.

Lapsille (ja lapsenmielisille) löytyy myös karuselli. Tässä nyt kun rupesi haikailemaan Luxemburgin muistojen perään, niin siellähän oli tarjolla myös ulkoilmaleffateatteri. Sama ei välttämättä ihan tänne soveltuisi, kun koskaan ei kuitenkaan tiedä, milloin hirmupakkaset iskevät. Mutta kokemuksena se oli silti upea. Siinä sitä istuttiin telttarakennelmassa, muhkeisiin ja lämmittäviin taljoihin kääriytyneenä ja elokuvaa katsellen. Toki näitä lämmittimiä oli myös jonkin verran lähettyvillä, mistä oli apua. Jalat tuppasivat silti vähän jäätymään.

Viikonloppuna täytyy kyllä käydä uudelleen tutustumassa joulutorin tarjontaan. Pitääkin laittaa asiasta heti ystäville viestiä. Ja ehkä siis torilla tavataan.

 

Insert text here.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *