Helppo lohikastike

Lohikastike syntyy hetkessä, sillä se ei vaadi pitkää haudutusaikaa. Yksinkertaisista raaka-aineista syntyy herkullinen arjen pelastaja, jonka seuraksi sopii niin peruna, riisi kuin pasta.

lohikastike

Olen ilmeisesti skipannut lohikastikkeen kokonaan, sillä sellaista ei ole aikaisemmin blogista löytynyt. Enkä oikeastaan tiedä olenko sellaista edes koskaan syönyt – en ainakaan tässä muodossa. Kyseessä on siis aivan perus-peruskastike, joka ei montaa raaka-ainetta tarvitse.

Kastike valmistuu pastan kypsyessä, sillä raaka-aineet eivät vaadi pitkää kypsennystä. Ajatuksissa oli käyttää valmiita lohisuikaleita, mutta kaupan hyllyllä niitä katsellessa piti vaihtaa suunnitelmia. Valmiit lohisuikalepakkaukset sisältävät lähinnä juuri niitä osia kalasta, joita en halua syödä – harmaata lihaa ja rasvaa. Tämä kastike on niin yksinkertainen, että se vaatii hyvät raaka-aineet. Kannattaa siis nähdä hieman vaivaa ja suikaloida lohi itse. Yleensä kalatiskillä poistetaan pyydettäessä lohifileestä nahka, joten näin pääsee vieläkin helpommalla.

lohikastike

Helppo lohikastike

Ainekset (3 annosta)

300 g
lohta
1
sipuli
1 rkl
öljyä
2 dl
ruokakermaa
1 rkl
sitruunamehua
1 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
1/2 rku
tilliä
200 g
pastaa
10 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Keitä pasta, riisi tai perunat pakkauksen ohjeen mukaan.

Poista lohesta nahka. Kuutioi lohi noin 2 x 2 cm kokoisiksi paloiksi.

Hienonna sipuli ja kuullota se pehmeäksi öljyssä paistinpannulla. Lisää pannulle kuutioitu lohi.

Lisää pannulle ruokakerma, sitruunamehu, suola ja mustapippuri. Anna hautua muutama minuutti.

Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon hienonnettu tilli. Tarjoa kastike keitetyn pastan, riisin tai perunoiden kanssa.

ruoka kastikkeet pasta kalaruoat
Kommentit (2)
  1. Helppo kelpo-ohje. Tein tätä sipulinmakuiseen ruokakermaan ja tuli erittäin hyvää!

  2. Itse valmistan lohen niin, että laitan ensin lohen pannulle nahkapuoli alaspäin, paistan hetken ja sitten poistan helposti nahan; paistan lohen kypsäksi ja lisään ruokakerman ja mausteet. Hyvää on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *