Hauki-katkarapumuhennos ruodottomasti

Täysin ruodoton haukimuhennos valmistuu tällä reseptillä. Haukifilee haudutetaan kokonaisena kypsäksi, jolloin siitä on helppo nyppiä ruodot pois.

Monien mielestä hauki on ruotoinen ja mauton kala. Niinhän se vähän onkin, jos haukea alkaa syömään sellaisenaan. Syy hauen mietoon makuun on sen lähes täysi rasvattomuus, sillä hauen rasvaprosentti on vain noin 1% kieppeillä. Kerman, sitruunan ja tillillä avulla hauesta saa valmistettua herkullisen muhennoksen.

Yksi suosikkiresepteistäni on Hampurin hauki, jonka päälle tehdään herkullinen kuorrute, joka kypsyy uunissa rapeaksi. Vanhan blogin puolelta löytyy myös resepti haukipulliin, niissä hauki jauhetaan täysin hienoksi massaksi, jolloin ruoto-ongelmaa ei ole.

Vaihtoehtoinen tapa ruodottomuuteen

Monesti kalasta poistetaan ruodot ennen kypsennystä, mutta tällä kertaa kokeilin onnistuisiko se helpommin pehmeäksi haudutetusta haukifileestä. Oikeastaan se toimii todella hyvin, eikä hävikkiä synny juuri yhtään. Haukifilee on ruotojen poiston jälkeen kuitenkin täysin hakkelusta, mutta sehän onkin haluttu lopputulos. Mikäli kalan fileointi ja ruotojen poisto eivät ole vahvimpia taitojasi, niin kannattaa kokeilla tätä tapaa.

Valmistus aloitaan kiehauttamalla paistinpannulla vesi, sitruunamehu ja voi. Mukaan lisätään haukifilee ja se peitetään kannella. Annetaan hautua hiljalleen kunnes hauki on täysin kypsää ja hieman pehmentynyttä, silloin ruotojen nyppiminen onnistuu helpoiten.

Seuraavaksi valmistetaan kastikepohja muhennokselle kiehauttamalla voi ja jauhot nopeasti kattilassa. Päälle kaadetaan kerma ja kiehautetaan hieman. Sitten vaan sekaan sitruunamehu, hauki, katkaravut. Hirveästi ei kannata enää keittää tässä vaiheessa, kunhan vain kaikki ainekset ovat sekoittuneet. Lopuksi muhennos maustetaan suolalla ja pipurilla. Tämä ruoka sopii loistavasti keitettyjen perunoiden kanssa.

Hauki-katkarapumuhennos

Ainekset

400 g
haukifileetä
1 dl
vettä
1 rkl
sitruunamehua
1 rkl
voita
kastike
25 g
voita
1 rkl
vehnäjauhoja
2 dl
ruokakermaa
2 rkl
sitruunamehua
180 g
katkarapuja
1/2 dl
hienonnettua tilliä
1/2 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Mittaa pannulle vesi, sitruunamehu ja voi. Kiehauta ja lisää haukifilee pannulle. Peitä kannella ja anna hautua hiljalleen 10-15 minuuttia tai kunnes kala on täysin kypsä.

Nosta haukifilee leikkuulaudalle ja anna jäähtyä hieman. Nypi haukifilee ruodottomaksi samalla paloitellen se pieniksi paloiksi.

Lisää kattilaan voi ja vehnäjauho. Kiehauta hetki, mutta älä ruskista. Lisää joukkoon kerma ja mausta sitruunamehulla.

Lisää sekaan hauki ja katkaravut. Kiehauta ja mausta tuoreella tillillä, suolalla ja mustapippurilla.

ruoka paaruoat kalaruoat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *