Hämärtyviin iltoihin punajuurimokkapaloja ja uuniperunamuffinsseja

Kaupallinen yhteistyö: Becel

Illanistujaisten aika on alkamassa. Valmista lämpimien juomien kaveriksi meheviä punajuurimokkapaloja ja herkullisia uuniperunamuffinsseja. Korvaa vielä rasvoja terveellisempään suuntaan, jolloin voit paremmalla omalla tunnolla nauttia herkuista. 

Pikkujoulukausi ja halloween on käsillä, jolloin kalenteri täyttyy jos jokin näköisistä illanistujaisista ja menoista. Viikonloput käytännössä täyttyvät jouluun asti herkuttelulla ja välillä mielessä käy, että olisi mukava välillä syödä hieman terveellisemminkin. Arjen valinnoilla saa paikattua tilannetta jonkin verran, mutta myös viikonlopun ruokailuihin kaipaisi välillä parempia valintoja. Itse olen vaihtanut arjessa kaikki rasvat pehmeisiin rasvoihin. Käytän esimerkiksi leivän päällä aina Becel Kevyt 38 % -levitettä, joka on valmistettu auringonkukka-, rypsi- ja pellavansiemenöljyistä ja se sisältää monityydyttymättömiä omega-3- ja -6-rasvahappoja. Se on hyvänmakuista, mutta myös auttaa ylläpitämään terveellisempää elämää. Myös leivonnassa ja ruoanlaitossa olen alkanut ainakin aika ajoin korvaamaan kovia rasvoja pehmeämmillä vaihtoehdoilla.

Juhlien täyttäessä kalenterit ajattelin, että olisi kiva valmistaa muutamia tarjottavia, joita on helppo viedä niin mukanaan juhliin kuin valmistaa isommallekin porukalle. Mokkapalat ovat klassikko, joka on helppo valmistaa ja jokaisella on varmasti erilaisia muistoja tuosta klassikkoherkusta. Perinteinen mokkapalaresepti sisältää paljon kovaa rasvaa, joten korvasin reseptissäni kovat rasvat Becel Orginal -levitteellä, joka sopii loistavasti leivontaan. Lisäksi sujautin mukaan punajuurta tuomaan makua ja ravintoarvoja sekä käytin mokkapalojen kuorrutukseen Becel Orginal juoksevaa kasviöljyvalmistetta, jolloin en joutunut sulattelemaan rasvoja vaan sujautiin vaan pullosta näppärästi rasvat kuorrutteeseen. Punajuurimokkapaloista tuli todella meheviä ja mietin myös, että niistä saisi näppärästi erilaisilla kuorrutteilla tehtyä jos jonkinlaisia Halloween-herkkuja. 

Halusin lisäksi tehdä jotain suolaista tarjottavaa, joka maistuu esimerkiksi kylmien juomien kanssa. Uuniperunamuffinssit kätkevät sisäänsä pekonia, omenaa ja cheddarjuustoa. Lopuksi muffinssit tarjoillaan raikkaan ranskankerma-ruohosipulikastikkeen kera. Leivonnaisten ja vuokien voitelu on yksi asia, jossa kannattaa käyttää helposti levittyvää rasvaa. Becel Original Juoksevalla vuokien voitelu onnistuu todella näppärästi.

Voit tutustua Becelin tuotteisiin täällä. Jokaisen kannattaa mielestäni pohtia omaa rasvankäyttöä ja pyrkiä tekemään jokapäiväisiä parempia valintoja oman terveyden eteen, vaikka välillä toki herkuttelukin on enemmän kuin sallittua. Senkin voi välillä tehdä edes hieman terveellisemmin.

Punajuurimokkapalat

Ainekset (30 annosta)

200 g
Becel Original -margariinia
3 dl
sokeria
2 kpl
kananmunia
1/2 dl
vahvaa kahvia
250 g
keitettyjä punajuuria
4 dl
erikoisvehnäjauhoja
1/2 dl
kaakaojauhetta
1 tl
ruokasoodaa
1 tl
leivinjauhetta
2 tl
vaniljasokeria
Kuorrutus
2 rkl
Becel Original juokseva
4-5 dl
tomusokeria
4 rkl
punajuurimehua
55 min
{
AKTIIVINEN 25 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen taikinaan koko ajan vatkaten.

Lisää joukkoon kahvi. Raasta keitetyt punajuuret ja lisää taikinaan.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, ruokasooda, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää seokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Jäähdytä kypsä mokkapalapohja ja valmista täyte sekoittamalla keskenään margariini, tomusokeri ja punajuurimehu. Kaada kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koriste halutessasi strösselillä.

 

Uuniperunamuffinssit

Ainekset (12 annosta)

12 kpl
pientä uuniperunaa
6 rkl
Becel Original juokseva
Täyte
300 g
pekonia
1 kpl
sipuli
1 kpl
omena
2 kpl
oksaa rosmariinia
1/2 tl
mustapippuria
150 g
cheddarjuustoa raasteena
Kastike
200 g
ranskankermaa
1/2 rku
ruohosipulia
1/2 tl
mustapippuria
1 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Voitele muffinssipelti juoksevalla margariinilla. Pese ja kuivaa perunat ja asettele ne muffinssipellin koloihin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Valmista täyte paistamalla pekonikuutiot paistinapannulla ja valuta ylimääräinen rasva pois pannulta. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja omena. Hienonna rosmariini ja lisää joukkoon. Mausta täyte mustapippurilla.

Painele perunat kupeiksi muffinssipellillä. 1 dl mitta esimerkiksi toimii tähän tarkoitukseen loistavasti.

Lisää uuniperunakuppeihin pohjalle juustoraastetta ja päälle täytettä. Lisää uuniperunamuffinssien päälle loput juustoraasteesta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Valmista kastike sekoittamalla ranskankerma, hienonnettu ruohosipuli ja mustapippuri. Mausta tarvittaessa suolalla.

ruoka halloween suolaiset-leivonnaiset makeat-leivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *