Gluteenittomat lakritsipiparit

Gluteenittomat lakritsipiparit valmistuvat tällä reseptillä helposti. Lakritsijuurijauhe ja muscovadosokeri tekevät pipareista uskomattoman herkullisia.

Miltähän maistuisi lakritsijuurijauheella maustetut joulupiparit? Tätä ajatusta pyöritellyt päässäni muutaman viikon ja pitihän sitä kokeilla. Reseptistä tuli samalla myös gluteeniton, sillä nämä piparit päätyvät ystäväni juhliin viikonloppuna. Gluteeniton leivonta on joskus todella haastavaa, sillä en ole siihen perehtynyt hirveästi. Joskus onnistuu ja joskus ei. Nyt onnistui erittäin hyvin, joten resepti pääsee myös blogiin.

 

Piparitaikinan maistelu on aina se paras osuus, sillä maku pitää tarkistaa vähintään tunnin välein. Onneksi taikinaa jäi myös itse leivontaa varten.

 

Mukailin tässä ohjeessa suosikkiohjettani Parhaat piparit, joka on äidin luottoresepti. Ne ovat hieman toffeemaiset ja melko suolaisia – aika hyviä siis. Näistä gluteenittomista pipareista ei tullut kuitenkaan rakenteeltaan niiden kaltaisia, vaan aika kuohkeita ja erittäin rapeita.

Piparitaikinan valmistus aloitetaan keittämällä voita, siirappia, sokeria ja mausteita kattillassa muutama minuutti, jotta sokeri sulaa täysin joukkoon. Seuraavassa vaiheessa päälle kaadetaan haaleaan veteen sekoitettu sooda. Tässä vaiheessa keitos kuohahtaa voimakkaasti, joten ei kannata pelästyä. Seos jäähdytetään kädenlämpöiseksi, joten kattila kannattaa nostaa tiskialtaaeen kylmään vesihauteeseen. Joukkoon vatkataan kananmuna ja lopuksi vielä jauhot, johon leivinjauhe on sekoitettu. Haastavin osuus on saada taikinasta tasainen, missä ei enää näy jauhoja. Nyt taikina on kutakuinkin valmis, mutta sen pitää vielä levätä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sitten vaan leipomaan!

Gluteeniton lakritsipiparitaikina

Ainekset

vaihe 1
200 g
voita
1 dl
muscovadosiirappia
2 dl
muscovadosokeria
2 tl
kanelia
1 tl
neilikkaa
1 tl
inkivääriä
1 tl
pomeranssinkuorta
5 tl
lakritsijuurijauhetta
1 tl
suolaa
vaihe 2
0,5 dl
haaleaa vettä
2 tl
ruokasoodaa
vaihe 3
1 kpl
kananmuna
vaihe 4
500 g
gluteenitonta jauhoseosta (fin mix)
1 tl
leivinjauhetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Lisää kattilaan voi, siirappi, muscovadosokeri ja kaikki mausteet. Keitä seosta muutama minuutti, jotta sokeri sulaa.

Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää haaleaan veteen sekoitettu sooda. Sekoita hyvin joukkoon.

Anna seoksen jäähtyä. Voit nopeuttaa jäähtymistä kylmässä vesihauteessa. Lisää kananmuna, kun seos on kädenlämpöistä. Sekoita hyvin.

Yhdistä leivinjauhe ja jauhot. Lisää kattilaan ja vaivaa voimakkaasti kunnes taikina on tasaista.

Kaada taikina kulhoon ja siirrä jääkaappiin maustumaan yön yli.

Leivo taikinasta pipareita ja paista 200 asteisessa uunissa noin 8-10 min.

ruoka keksit-ja-pikkuleivat joulu
Kommentit (5)
  1. Ihanilta kuulostavat! Jaksaisikohan sitä kokeilla…? Ainakin tekisivät varmasti paremmin kauppansa, kuin kaupan valmistaikinasta tehdyt, valkoista sokeria kun en enää mieluusti käytä. Kuinka paljon tuosta annoksesta tulee pipareita?

  2. Perinneruokaa Prkl
    19.11.2016, 09:14

    Mun mielestä tää on niin helppo ohje, että kannattaa kokeilla. Eikä tämän makuista piparitaikinaa saa kaupasta 🙂 Olisikohan tuosta tullut noin 90 kpl, se vähän riippuu muotista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *