Gluteenittomat korvapuustit yllätysmomentilla

Piti tehdä normaaleja korvapuusteja, mutta kuiva-ainekaappi sanoi toista. Monen mutkan kautta lopputuloksena syntyi gluteenittomat korvapuustit, mutta hyviähän niistä tuli!

Tänään on kansallinen korvapuustipäivä, minkä olin unohtanut täysin. Eilen aloin sitten kuitenkin leipomaan korvapuusteja myöhään illalla, sillä yleensä kaapista löytyy perusraaka-aineet pullan leivontaan. Maidot ja hiivat kun oli sekoiteltu, niin tajusin, että vehnäjauhot olivat loppuneet. Noh… Gluteenittomia jauhoja sentään löytyi, joten suunnitelmat muuttui. Tehdään siis gluteenittomia korvapuusteja. Noh… Eihän niitä gluteenittomia jauhojakaan ollut tarpeeksi, joten osa jauhoista piti korvata tattarijauhoilla. Sokeriakin riitti juuri ja juuri yksi desilitra. Näistä kuitenkin syntyi kelpo taikina, joka tuntui vaivattaessa ainakin hyvältä koostumuksensa puolesta.

Puolen tunnin kohotuksen jälkeen alkoi leivonta tattarijauhoja apuna käyttäen ja taikinasta sai kaulittua hyvän kokoisen levyn. Ensin levitetään voi ja sitten sokeri. Ainiin, eihän sitä sokeriakaan ole enää, joten täytteeksi käytin hillosokeria. Korvapuustit alkoivat olla jo voitonpuolella, kunnes aloin etsiä kanelia. Noh… Eihän sitäkään tietenkään ollut! Nyt oli jo pakko käydä kaupassa, sillä sitä ei kyllä voi korvata millään, vaikka vähän jo maistelinkin suussani, miltä jauhettu neilikka maistuisi pullassa.

Lopulta pullat olivat onnellisesti uunissa kypsymässä ja lopputuloksesta tulikin yllättävän hyvä! Eihän maku tietenkään perinteistä korvapuustia voita, mutta nyt ollaan kyllä maun puolesta todella lähellä.

Mikäli perinteisten korvapuustien valmistus kiinnostaa, niin kannattaa siihen tutustua vanhan blogin puolella, siellä on myös kuvalliset ohjeet puustien leikkaamiseen ja paineluun.

Gluteenittomat korvapuustit

Ainekset

2 dl
kevytmaitoa
25 g
hiivaa
1 tl
suolaa
1 dl
sokeria
0,5 rkl
kardemummaa
1 kpl
kananmuna
5 dl
gluteenitonta jauhoseosta (Semper Fin Mix)
1 dl
tattarijauhoja
50 g
voita
täyte
75 g
voita
1 dl
sokeria
3 rkl
kanelia
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita keskenään lämmin maito ja hiiva. Lisää seokseen suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna.

Lisää jauhot voimakkaasti sekoittaen ja vaivaa taikinaa muutama minuutti. Lisää pehmeä voi ja vaivaa vielä hetki. Anna pullataikinan kohota 30 minuuttia.

Kaulitse taikina 30 x 50 cm kokoiseksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Taikina tarttuu helposti pöytään, joten lisää jauhoja runsaasti kaulinnan aikana.

Levitä levyn päälle pehmeä voi ja ripottele päälle sokeria sekä kanelia.

Rullaa taikinalevy pötköksi ja leikkaa siitä 12 kpl kolmioita. Käännä pullan pala siten, että kolmion kapeampi osa on ylöspäin ja paina sormella keskeltä. Näin taikinan pala muuttuu korvapuustiksi.

Anna pullien kohtota 30 minuuttia ja voitele ne kananmunalla. Ripottele päälle raesokeria ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (2)
  1. Paisto keskeytyi
    29.12.2017, 11:10

    Käytätkö kumariinitonta kanelia? Ostan kotiin vain sitä sen jälkeen kun uuniin työnnetyt valmispaistopullat alkoivat hajullaan ärsyttää. Nyt olen tosi arka kanelin suhteen ja kulutus minimissä.

    1. perinneruokaa prkl
      3.1.2018, 23:23

      Kyllä taidan käyttää ihan sitä normaalia, mitä useimmissa kaupoissa on, eli kassiakanelia. Aika vähän kanelia silti tulee käytettyä, taitaa olla ainoa tuo pulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *