Äidin lakkakakku on juhlien suosikki

Taas palataan äidin takuuvarmoihin juhlaherkkuhin, joista tällä kertaa on vuorossa lakkakakku. Erittäin yksikertaisilla täytteillä saadaan aikaan jotain todella maistuvaa. Olisiko tässä hyvä vaihtoehto äitienpäiväkakuksi?

Valmistus aloitetaan pohjasta, mihin tarvitaan huoneenlämpöisiä kananmunia. Se kannattaakin muistaa kaikessa leivonnassa, sillä näin vaahdosta saa paljon kuohkeamman aikaiseksi. Kun kananmunat ja sokeri on vaahdotettu, lisätään siihen hyvin sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Voit käyttää apuna sihtiä, jolloin taikinasta tulee varmasti tasaista. Valmis taikina kaadetaan huolella voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paistetaan uunissa 175 asteessa noin 30-40 minuuttia. Valmis kakku kumotaan leivinpaperin päälle ja annetaan siinä levätä rauhassa kunnes se on jäähtynyt.

Kakku leikataa kolmeen osaan ja kostutukseen käytetään maitoa, mikä sopii miedon makunsa kannalta tähän oikein hyvin. Tähän kakkuun tarvitaan kokonainen purkillinen lakkahilloa, koska mitään muuta täytettä siihen ei tule kerman lisäksi.

Päälle olisi ollut kiva laittaa kokonaisia lakkoja, mutta niitä ei kaupasta löytynytkään tällä hetkellä. Hillo kuitenkin toimii hyvänä koristeena kakun päällä. Kermaa kannattaa jättää sellainen 2/3 osaa koristeluun, varsinkin jos reunat pursottaa. 

Kakku on erittäin maukas ja ilmavan hienostunut – sopii täydellisesti äitienpäivään. 

Äidin lakkakakku

Ainekset

kakkupohja
4 kpl
kananmunaa
2 dl
sokeria
2 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhe
täyte
5 dl
kuohukermaa
400 g
lakkahilloa
2 rkl
sokeria
2 dl
kevytmaitoa
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista ensin kakkupohja.

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seokseen. Sekoita nostellen. 

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 – 40 minuuttia. 

Kumoa kakkupohja leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja 3 osaan.

Vatkaa kerma vaahdoksia ja mausta sokerilla.

Kostuta pohjalevy maidolla ja lusikoi päälle lakkahilloa muutama ruokalusikallinen. Levitä päällimmäiseksi  kermavaahtoa ja aloita uudella kerroksella.

Säästä kermavaahosta noin 2/3 koristeluun.

Kakun päälle kaadetaan loput lakkahillosta ja reunat pursotetaan tai tasoitetaan esimerkiksi veitsen avulla.

Anna kakun tekeytyä muutama tunti ennen tarjoilua. 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *