80-luvun paluu – lämpimät leivät

Tästä ei paljon kasarimmaksi taida päästä. Jos joku ruoka yhdistetään 80-lukuun, niin se on lämpimät voileivät. Hauskaa tässä omalta kannalta silti on se, että meille kotio ne rantautuivat vasta 90-luvulla (tai sitten muistini pettää pahasti). Noh toisaalta, meilläpäin trendit eivät muutenkaan olleet se tärkein seurattava asia. Leivät kuitenkin ovat aivan täydellisiä iltapalana ja muutenkin pikkunälkää karkottamaan. Ja opiskeluaikoina nämä olivat suosikkeja, kun ei vaan viitsinyt nähdä vaivaa ruokansa eteen, mutta nälkä oli. Joskus vaan laiskuus iski, eikä sille voinut mitään. 🙂 Näitä tehtiin muutaman kerran kavereiden kanssa eri illanistujaisissakin. Mikäs sen parempaa, kuin katsella porukalla jotain televisiosta ja mussuttaa menemään.

Lämpimissä voileivissä parasta on se, että ne saa tehtyä todella nopeasti ja niistä saa juuri sellaisia kuin itse haluaa. Täytteissä kun ei ole mitään pakollisia aineita. No, leipä itseasiassa on, mutta sen lisäksi siis. Jos nyt kuitenkin otetaan jonkinlaista reseptiikkaa tähän mukaan, niin hyvät leivät syntyvät vaikkapa seuraavista: täysjyvä/moniviljapaahtoleipä, kinkkuleikkele, tomaatti, ananasviipaleet, ketsuppi ja juusto. Ja vähän tuoreita yrttejä koristeeksi.

Otetaan yhdeksän leipäviipaletta – tämän verran sopii yleensä pellille helposti – ja levitetään pohjalle noin ruokalusikallinen ketsuppia. Jos ei välitä ketsupista, niin voi käy myös loistavasti. Siihen sitten siivu tai pari kinkkuleikettä (tässä päästiin testaamaan Suomisen Lihaherkun leikkeleitä, joita saimme kokeiltavaksi. Näiden ei pitäisi sisältää esimerkiksi allergisoivia aineita). Päälle leikataan pari viipaletta tomaattia ja ananasviipaleenkin voi lisätä. Lopuksi päälle vielä juustoviipaleita tai -raastetta. Leivät paistetaan 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kunhan juusto sulaa ja pintaan tulee vähän väriä, niin leivät ovat aikalailla valmiita. Leipien päälle sopivat hyvin tuoreet yrit makua tuomaan ja poistamaan leipien visuaalista aneemisuutta.

Tässä siis yksi lämpimien leipien ehdotus. Itse tykkään myös kana- tai kalkkunaleikkeistä ja ananas on oma suosikki. Mitä sinä laittaisit omien leipiesi päälle? Entä tehtiinkö teillä näitä kultaisella 80-luvulla?

Blogissa myös muita nopeita viikonloppuun sopivia iltaherkkuja

 

Lämpimät leivät

Ainekset

9 kpl
moniviljapaahtoleipäviipaletta
0
ketsuppia
0
kinkkuleikkelettä
2 kpl
tomaattia
0
ananasviipaleita
0
juustoviipaleita
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota leipäviipaleet ja levitä ketsuppi (tai muu) niiden päälle.

Asettele päälle leikkeleet, tomaatit, ananas ja juusto.

Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Lisää päälle mieleisiäsi yrttejä.

Kommentit (9)
  1. Eiköhän lämpimiä voileipiä tehty jo 70-luvulla kotitaloustunneilla koulussa. Ananas kuului niihin ehdottamasti mukaan. Välillä näitä ainakin meidän perheessä lämmitettiin mikrossa, mutta nyt olemme palanneet taas “oikean” uunin käyttöön. Minkä energiatehokkuudesta menettää, sen rapeudessa voittaa,

  2. HK:n sinistä, sinappia ja sipulia – juusto raasteena (Emmental tms) ja raasteen joukkoon kananmuna. Tämän vastauksen jälkeen onkin naisellinen olo =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *