Musta, harmaa vai valkoinen – mikä on kevään ulkomaalitrendi?

 

Myös rottinkihuonekalut voi maalata sävytettävällä ulkokalustemaalilla.

 

 

 

Käväisin viime viikolla Tikkurilan järjestämässä kevätinfossa, jossa kerrottiin uusimpia trendejä talon ulkomaalauksesta ja puutarhasta. Mehän olemme jo oman valkoisemme valinneet Virtasen maalitehtaalta, mutta oli todella mielenkiintoista kuulla väritrendeistä yleensä. Listaan tähän mielenkiintoisemmat pointit:

 

Talon ulkomaalauksen trendit TOP 4

  1. Tällä hetkellä  Suomen trendikkäin sävy talon ulkomaalaukseen on harmaa. Halutaan ikään kuin betonia muistuttava talo, mutta puuverhoilulla. Kymmenisen vuotta sitten hallinneet pastellisävyt alkavat olla historiaa.
  2. Toinen vallitseva, ja jopa nouseva, supertendi talon ulkovärinä on musta. Uskallikot maalaavat jo talonsa mustaksi. Haittapuolena tummissa ulkomaaleissa on se, että puun eläminen näkyy niissä vaaleita pintoja helpommin, jolloin talon uudelleen maalaus tulee nopeammin vastaan.
  3. Talon väriä valitessa otetaan nykyään yhä enemmän huomiooon talon ympäristö: minkälaista luontoa on ympärillä? Mäntymetsää? Kuusikkoa? Kiviä vai vettä? Entä minkä sävyisiä taloja löytyy naapurustosta? Toki monella alueella myös kaava määrittelee värivaihtoehdot.
  4. Suomi jakautuu talon ulkovärivalintojen suhteen erilaisiin alueisiin: Länsi-Suomessa suositaan keltaisia ja punaisia taloja, idässä luonnonläheisiä vaaleita sävyjä, Kaakkois-Suomessa sinistä ja vihreää, etelässä helmenharmaata ja vaaleaa, Keski-Suomessa ruskeaa (lähinnä kesämökit). Koko Suomen mittakaavassa suosituimmat värit kautta aikojen ovat keltainen ja punainen.

 

Samoin metalliset ulkotuolit ovat saaneet pintaansa Tikkurilan ulkokalustemaalia.

 

 

Valkoisen ulkomaalin valinneina emme siis varsinaisesti ratsasta trendien aallonharjalla, ja hyvä näin, sillä en oikeastaan edes osaisi kuvitella meitä asumassa tummassa talossa (sillä mikäli emme olisi päätyneet valkoiseen, seuraavaksi kivoin vaihtoehto olisi ollut keltainen). Mutta pidän kyllä kovasti tanskalaistyylisistä, matalista, tummista kesämökeistä suurine ikkunoineen.

Jos olet blogin uusi lukija, kurkkaa täältä, miten ulkomaalauksenne taannoin sujui? Toki toinen kerros on vielä maalaamatta, ja sen aika koittaa pian…

Tikkurilan kevätinfossa puhuttiin myös puutarhasta ja tämän hetken trendeistä niin kukkapenkeissä kuin istutuslaatikoissa. Äänessä oli sisustusarkkitehti Ilkka Mälkiäinen. Tässä vielä muutamia, kivoja trendivinkkejä puutarhaan:

 

 Trendikäs istutuslaatikko TOP 4

  1. Niin kukkapenkissä kuin istutuslaatikoissa saa nyt olla runsaasti kasveja. Koristekasvien sekaan voi hauskasti istuttaa syötäviä yrttejä kuten timjamia ja laventelia. Yrtit pärjäävät talven ulkona kukkapenkissä, ja kesällä ne voi taas siirtää istutuslaatikoihin.
  2. Tee istutuslaatikoihin veikeitä kontrasteja eri kokoisilla ja pituisilla kasveilla. Näin saat penkistä hauskan eläväisen.
  3. Mieti istutuslaatikon väri suhteessa kasveihin. Tikkurilalla on monta, ihanaa käsittelyvaihtoehtoa istutuslaatikon maalaamiseen (pieniäkin purkkeja).
  4. Helppohoitoista puutarhaa ei ole olemassakaan. Puutarhan hoidon juju on juurikin siellä puuhaaminen, ja se että saa myös epäonnistua. Aina voi laittaa uutta, ihanaa kasvamaan!

 

 

Keväistä viikkoa <3

-Henna

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *