Talomme uudet kylppärit: minttu ja mustikka!

Kaupallinen yhteistyö: Pukkila

 

Miksi kylpyhuoneen pitäisi olla valkoinen tai harmaa? Meidän taloon halusimme väri-ilottelua myös suihkussa seistessämme – joten päädyimmekin astetta värikkäämpään meininkiin, etenkin lattioiden osalta. Kuten aiemmin olen täällä blogissa kertonut, kylpyhuoneidemme innoittajana ovat alusta saakka toimineet tuulahdus 50-luvulta, Pukkilan 6-kulmaiset Natura-laatat, joita löytyy monessa, ihanassa värissä. Nyt pesutilat alkavat pikku hiljaa olla siinä kuosissa, että uskalsin räpsäistä muutaman kuvan niistä. Olen siinä määrin hurahtanut kyseisiin laattoihin, että niitä tulee olemaan kahden kylpyhuoneemme sekä erillisen wc:n lattiassa – ja kaikissa tiloissa vieläpä eri sävyissä.

Pikku-wc, on vielä täysin vaiheessa, mutta sekä alakerran kylppäri saunoineen sekä yläkerran suihkullinen kylpyhuone ovat viittä vaille valmiita. Miltä ne sitten näyttävät?

 

 

Alakerran kylpyhuone yhdistyy kodinhoitohuoneeseen, jonne valitsimme marokkolaishenkisen Pukkilan Antique-sarjan Napoli-laatan. Sen värimaailma on vihreänharmaa, joten halusimme myös tilaan yhdistyvän kylpyhuoneen saman sävyiseksi. Ajatuksenamme siis on, että saunatilat ja kodinhoitohuone ovat ikään kuin samaa, kaunista kylpylämäistä tilaa, eikä kodinhoitohuone todellakaan olisi pelkkä likapyykin säilytyshuone. Mutta tulevaisuus näyttää, kuinka kaunis ajatuksemme toimii lapsiperheen arkitohinassa J.

 

 

Mutta siis, 6-kulmaisista laatoista löytyikin alakertaan ihana, vaaleanvihreä lattialaatta, johon oitis päädyimme. Seiniin halusimme valkoista laatta tiililadonnalla – ja lopputulos toimii mielestäni kauniisti yhteen. Saunan sävynä on skandinaavinen vaalea kuusi, joten koko tilan yleisilme on minusta ihanan raikas. Minttuinen suorastaan.

 

Arvoimme pitkään, tuleeko tilaan kaksi sadesuihkua, mutta nyt jälkikäteen olen iloinen kahdesta sellaisesta. Eipä tarvitse kenenkään värjötellä pesuhuoneessa omaa suihkuvuoroaan odottamassa.

 

 

Yläkerran kylppäri on taas värimaailmaltaan sinivalkoinen, mustikkainen. Siellä lattian ihana syvänsininen lattialaatta yhdistyy valkoiseen, kapeampaan tiililadottuun laattaan. Mieltäni kutkutti myös kalanruotoladonta, mutta jotenkin se tuntui liian koristeellisesta kuviollisen lattialaatan kanssa.

 

 

 

 

 

Sinivalkoiseen tunnelmaan haluamme yhdistää rottinkia sekä lämminhenkistä puuta, josta nikkaroidaan pyyhehylly. Samoin uusi, Marokosta tuliaisena tuotu matto taitaa jäädä kylppäriin asumaan. Yläkerran vinokatto luo myös kylppäriin viehättävää, ullakkomaista tunnelmaa.

 

 

 

 

Vielä valmistumaton pikku-wc tulee värimaailmaltaan olemaan kaikesta neutraalein, sen lattialaatta on ruskeanharmaa – ja muu sisustus varmaankin koria ja muita luonnonläheisiä materiaaleja ja värejä.

Huh, suuri edistysaskel, että myös talon pesutilat alkavat olla viittä vaille valmiit. Pian jo saunotaan upouusilla lauteilla!

Aurinkoa maalisviikkoonne <3

-Henna

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *