Hiljaa (oikein) hyvä tulee!

Hiljaa hyvä tulee, on uusin mottomme talon kanssa :). Olemme toisin sanoen viime viikkoina luopuneet kaikenlaisista aikataulupaineista (yksiäkään syksyn synttäreitä ei juhlittu talolla, eikä joulunkaan kanssa oteta mitään paineita). Tuntuu vapauttavalta ajatella, että rakennamme meille ihanaa paikkaa koko loppuelämäksi, ja ehdimme kyllä viettää siellä ihan riittävästi aikaa tulevina vuosina. Ennen kaikkea olemme aikoneet suhtautua itseemme ja rakentamiseen armollisemmin.

Kulunut vuosi on ollut meille rakentamisen ja muun arkistressin kanssa rankka, ja vienyt sen verran voimia, että nyt selvästi keräämme molemmat voimia loppurutistukseen. Toisin sanoen listoja pitäisi jaksaa maalata ja nikkaroida ja viimeistellä muun muassa kodinhoitohuone. Ja kyllä, myönnän, että en enää päivääkään jaksaisi odottaa sitä, että pääsemme viettämään ensimmäisiä syyspäiviä siivotussa talolla: kokkaamaan uudessa keittiössä ja illan tullen käpertymään takan ääreen tunnelmoimaan!

 

Lastenhuoneen sisustus alkaa vähitellen muotoutua…

 

Viimeksi talolla käydessämme sain hurjan vimman saada pojan huonetta edes hiukan sisustettua. Yläkerta on siivottu, ja vaikka listoja niin ikkunoista kuin lattioista vielä puuttuukin, en malttanut olla kokeilematta, miltä huone tulee kutakuinkin näyttämään. Seinämaalauksen huoneeseen tein Tikkurilan maaleilla jo kesällä, ja olen edelleen oikein tyytyväinen siihen. Olen myös hankkinut huoneeseen jo useamman huonekalun, muun muassa ihanan Alice & Foxin tiipiin ja kirjahyllyn sekä JaBaDaBaDoon pöydän, Lego-palikan mallisen hauskan mintunvärisen lelulaatikon ja mustavalkoisen automaton (tämä oli muten ankaran metsästyksen tulosta, kivoja automattoja tuntuu olevan todella vähän!).

 

 

Tästä teltasta olin haaveillut jo pitkään. Kaupunkikodin lastenhuoneeseen se ei olisi mahtunut, mutta talossa sille on hyvin tilaa.

 

Tältä näyttää lastenhuoneen uloskäynti. Huoneesta pääsee yläkerran aulaan.

 

Oli ihanaa repiä tuotteet pois paketeista – ja hopsis, saada huone yllättävän nopeasti melko asuttavan näköiseksi. Pieni poikamme oli tietysti kaikkein eniten innoissaan 🙂 Kivaa sänkyä en ole vielä löytänyt, joten bongasin kirpparilta vanhan valkoisen puusängyn, joka saa toistaiseksi toimittaa sängyn virkaa.

Sisustamisesta saa kummasti energiaa pimeään syksyyn – ja visioita siitä, miltä kotimme tulee aivan pian näyttämään 🙂

 

Puinen, jatkettava sänky, löytyi paikalliselta kirpparilta.
Kommentit (2)
  1. Superb, what a blog it is! This website presents helpful information to us, keep it
    up.

  2. Thanks a lot, Addie, it was so nice to hear this :). Best wishes, Henna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *