Lumi – mikä ihana syy muuttaa maalle

 

 

Tämä syksy on varmaan monen muunkin mielestä ollut mustin ikinä. Maa ei saanut valkoista huurretta edes jouluna, nyt tosin näyttää jo vähän paremmalta. Mutta fakta on, että lumi tulee olemaan yhä harvinaisempaa herkkua meille Etelä-Suomen asukeille. Hirvittää ihan ajatella, mitä entistä mustemmat talvet tekevät ihmisen mielelle, hyvinvoinnille ja jaksamiselle. No, monet suomalaiset ovat aikamoisia sissejä, ja keinoja jaksaa on monia – mutten silti voi olla surematta lumettomuutta.

Talolla muutama päivä sitten käydessämme sain ahaa-elämyksen rynnätessäni sisään kurkkimaan ihania talvimaisemia ikkunoista: jäätynyt järvi harmaan ei sävyineen, lumiset pihapuut – ja ylipäänsä valkoinen lumi, joka ympäröi silmän kantamattomiin, tekee mielelle niin hyvää. Lunta ei tarvitse edes olla paljon, ohutkin kerros valkoista valaisee koko maiseman. Ja saa olon niin pirteäksi. Talvessa ei yhtäkkiä olekaan enää mitään vikaa!

 

Olemme siis entistä tyytyväisempiä siihen ratkaisuun, ettemme rakentaneet pääkaupunkiseudulle, vaan lumirajan tuolle puolen. Mikäli talvet jatkuvat etelässä tällaisina, saamme viettää vuodesta suuren osan lumen ympäröiminä, miten virkistävä ajatus! Mahtavinta on nähdä kolmevuotiaamme riemu lumesta, häntä ei saisi sisätiloihin, ei sitten millään. Mustien päiväkotipäivien jälkeen mahtaa olla fantastista leikkiä valkoisessa puuterissa tai pyöritellä nuoskalumesta porkkananenäistä lumiukkoa.

Ja mikä on talon tilanne tällä hetkellä? No, viittä vaille valmis, sanoisin. Viikonloppuna maalattiin kylpy- ja kodinhoitohuoneen kattoja ja levitettiin saunasuojaa. Listoja puuttuu, kodinhoitohuone on vielä viimeistelemättä, tilatut huonekalut seisovat poissa tieltä muoveissaan, ja lähipäivinä saadaan toivottavasti valokatkaisijat myös yläkertaan. Hyvin lähellä siis häämöttää jo uuden kodin valmistuminen. Hitaasti, mutta varmasti etenemme kohti (lumista) unelmaamme.

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *