A niin kuin aloituskokous

Kaunista lamellihirttä on esillä Kontion toimistolla.
Kaunista lamellihirttä on esillä Kontion toimistolla.

 

Kesäkelit jatkuvat taas ja raksalla sokkeli on viimein valmis ­– ja näyttääkin oikein komealta! Näin eilen moottoritiellä ajaessani valtavan Kontion rekan toimittamassa hirsilastia jonkun toisen kodiksi tai mökiksi, ja täytyy sanoa, että niin valtavaa kuormaa en ole pitkään aikaan nähnyt (hyvä etten ajanut ojaan, kun taaperokin kiljui rekkaa osoittaessaan niin innoissaan takapenkillä:).

Kävimme taannoin Kontion toimistolla, ja napsin silloin muutaman kuvan toimistolla esillä olevasta lamellihirrestä, jonka mitta tulee meidän talossamme olemaan 205 x 275. Lamellihirsi on valmistettu liimaamalla usempi hirsilankku kantikkaaksi hirreksi niin, että puun kovin osa, sydänpuu, jää hirren pinnalle. Tämä lamellin ”tekniikka” edesauttaa hirsiä pysymään suorina, painumattomina ja halkeilemattomina. Kaunista, vaaleaa pohjoisen metsissä kasvanutta puuta talon täydeltä siis!

 

Hirsitalon nurkan voi valita laudoilla verhottuna tai ilman laudoitusta.
Hirsitalon nurkan voi valita laudoilla verhottuna tai ilman laudoitusta.

 

Ennen kuin ainuttakaan hirttä aletaan tontillamme pystyttämään on pidettävä koko projektin starttaava meetinki nimeltään ALOITUSKOKOUS (joka on siis viranomaisen määrittämä pakollinen kokous jokaisen rakennusprojetin alkaessa). Suurissa kunnissa aloituskokoukset saattavat olla monikohtaisia ja pitkökestoisia, mutta meidän tapauksessamme, eli pienemmässä kunnassa, aloituskokous voi sujua myös erittäin mutkattomasti ­– kuten se meillä kävi. Paikalla olivat siis rakennuttajan (meidän) lisäksi meidän vastaava mestari sekä kuntamme rakennustarkastaja. Pääasiassa meetingissä juotiin kahvia ja täyteltiin pöytäkirjaan nimiä (kuka tekee mitäkin, mikä on kenenkin velvoite, hankkeen suunnittelun ja rakennustyön keskeiset osapuolet, rakennusvaiheiden vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt).

Rautalangasta väännettynä aloituskokouksen tarkoituksena on saada meidät rakentajat tajuamaan vastuumme (päävastuu talomme rakentamisesta on meillä) ja sen, kuinka vastuuta rakentamisesta tulisi jakaa muille asiansa osaaville projetimme henkilöille. Lainsäätäjän ja viranomaisten tavoitteena on siis turvata rakentajan etu ja välttää virheet.

Meillä on vahva luotto vastaavaan mestariimme sekä palkkaamiimme työmiehiin, joten vastuun jakaminen ei ole meille ollut mitenkään haastavaa. Hirsirungon rakennusporukka taas tulee Kontiolta, ja heidän toimistaan tietysti Kontio vastaa.

Pian kaikki siis alkaa olla valmista h-hetkeen eli hirsirungon pystytykseen!

 

Sokkeli on nyt valmis, minkäköhän väriseksi sen maalaisimme?
Sokkeli on nyt valmis, minkäköhän väriseksi sen maalaisimme?

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Kake Aromaa
    16.6.2016, 08:11

    Kysyittekö Kontiolta millä nuo puunpalaset toisiinsa liimataan? Voisi kuvitella että melkoisen tujua tavaraa saa olla. Mitenkä pitkään sellainen liima mahtaa siellä kestää? Entä onko heillä pitkäaikaisia tutkimustuloksia siitä, imeytyykö puun läpi vuosikymmenten saatossa esimerkiksi VOC-yhdisteitä sisäilmaan? Tai kenties formaldehydiä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *