Vilvon valvon

Löysin yllä olevan vanhan kuvan itsestäni pääsiäisnoitana. Ihan käsittämättömän söpö perinne ja kuvasta tuli monta muistoa mieleen. Päätin että nyt taitaa viimein olla aika antaa periksi ja johdattaa tytöt virpomisen saloihin.

“Haluaisitteko te tytöt lähteä virpomaan?”

“Ei. Mitä se on?”

Tästä, hyvin tyypillisestä keskustelusta lähdettiin, pian tytöt kuitenkin innostuivat askartelemaan kanssani virpomisvitsoja. Koristerepertuaari koostui vain ja ainoastaan erivärisistä, Äitini antamista silkkipapereista. Liikuttavaa kyllä, ne olivat edelleen niitä samoja silkkipapereita joista minä olen askarrellut lähes 30 vuotta sitten (mitään ei saa heittää pois…). Pian Hilma jo ilmoitti: “Tämä on Äiti paras päivä!”. Puin Tytöt Tuukan minulle tuomiin Afrikan tuliaismekkoihin (onnistui tusinalla hakaneuloja) ja meikkaaminen oli tietenkin tyttöjen mielestä ihan huippua.

Sitten lähdettiin koko perhe ajelulle, täälläpäin pikkunoidat kun tarvitsevat oman autokuskin, sen verran kertyi välimatkaa talolta talolle. Kävimme yhteensä 9 tuttujen ja ystävien talossa, joista kolmessa ei oltu kotona (tai ei avattu ovea). Saldona tukevat sokerihumalat ja tänään jatkunut pohdinta siitä, koska saa seuraavan kerran taas virpoa?

Toivottavasti nämä ujot muikistelijat ovella, takanaan minun yliartikuloiva virpomisääneni ja Tuukan virnuilu kauempana saivat naapuruston väen hyvälle mielelle. “Vilvon valvon, tuoleeks telveiseksi…” mutisi Hilma äsken ohi juostessaan.