Vain rohkeimmat kokeilevat tätä kotona!

Ala-asteella oli kivaa. Nurmeksen Salmenkylän ala-asteella oli 26 oppilasta, 2 opettajaa, sekä oma keittäjä, ihana Taimi. Taimi oli jo aamusta paikalla eteisen vieressä sijaitsevassa keittiössä, kukkaesiliina päällä ja aina hyvällä tuulella. Taimi lohdutti jos oli kipeä ja niisti valuvia neniä pakkassäällä sisälle tultaessa. Jos oli pitkä päivä, Taimi teki iltapäivällä oppilaille välipalaa: Näkkileipä, lasi punaherukkamehua tai pala raakaa naurista.

Taimin ruoka oli tietenkin hyvää, ei mitään ihmeellistä mutta maistuvaa. Nyt yli 25 vuoden jälkeen olen kaivannut erityisesti yhtä Taimin ehkä käsittämättömintä ruokalajia: Makaronivelliä. Maitopohjaista keittoa, missä oli…ööö… maitoa ja makaronia.

Maaliskuussa jatkuu Olgan Kotona -ruokaohjelma ja keittokirjaakin pukkaa, joten on hyvä vähän järkyttää teitä lukijoita ja palata tähän kieltämättä kammottavalta kuulostavan lapsuusajan herkkuni pariin. Tartuin siis ennakkoluulottomasti tänään makaronipussiin, lisäilin keittoon maidon ja makaronin lisäksi vähän muutakin (ei liikaa, koska halusin että se maistuu kuitenkin samalta kun silloin ennen…) ja olin lopputulokseen todella tyytyväinen, lapsetkin pitivät!

Ei tätä nyt ihan lähiaikoina tule varmaan tehtyä uudestaan, mutta jos vaikka taas ensi vuonna…

Makaronikeitto

1 sipuli
½ purjo
2rkl voita
1 l vettä
1 tl suolaa
1rkl intiaanisokeria (tai tavallista)
mustapippuria
3 porkkanaa
3dl tummaa makaronia
1 prk smetanaa
7dl maitoa

Hienonna sipuli ja purjo, ja kuullota niitä hetki voissa kattilan pohjalla. Lisää kiehuva vesi, mausteet, raastetut porkkanat sekä makaronit. Keitä n. 8min.
Lisää lopuksi smetana ja maito ja kiehauta. Tarjoile näkkileivän kanssa.

Kommentit (21)
  1. Mahtavaa! Makaroonivelli oli oma lempiruokani lapsuudessa! Aina jos äiti kysyi mitä ruokaa halutaan, vastasin makaroonivelli tai perunavelli. Äiti varmaan myös tykkäsi – ei mitään turhan kallista nimittäin 🙂

  2. Meillä tätä ei lapsuudessa tehty, mutta parhaan kaverin kotona kyllä. Se oli ihan parasta, jos pääsi kaverin luokse syömään makaronivelliä. Siellä vellin kaverina oli Jukolan leipää, joka on ruispohjaista reikäleipää, tiukkaa ja sitkeää. Hyvät muistot on siitä, mutta ei tulisi kyllä nyt mieleenkään tehdä enää sellaista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *