Vaahteramäen Hilma

Kylmä tuli sisälle, tästä alkaa syksy ja lämmittäminen. Varaudun pakkasiin haahuilemalla ympäri pihaa ja keräilemällä samalla kesän tavaroita talvisuojiin. Kasvimaa pitäisi sulkea, kerätä loput kurpitsat ja nostaa viimeiset juurekset maasta. Tuntuu että aikaa on kamalan vähän tekemistä paljon. 

Koko Marttilan mäki on täynnä isoja vanhoja vaahteroita. Ja nyt pudonneita, värikkäitä vaahteranlehtiä on ihan joka paikassa. Ne ovat kauniita, mutta samalla vähän ärsyttäviä, etenkin limaisena sateen jälkeen. Tietää taas hurjasti haravoitavaa. Vaahteramäen Eemelin porukoilla oli varmaan samantyyppisiä, ristiriitaisia tuntemuksia näin syysaikaan.

Hilma oli roudannut ulkoleikeistä sisälle kiviä sekä vanhan hajonneen kukkaruukun palasia. Hän väritti ne tunnollisesti ja kasasi asetelmaksi tuvan nurkkaan. Kysyin tytöiltä että mitä nämä ovat, mistä ne ovat tulleet ja miksi ne ovat tässä? 
Helga: Älä koske, ne on Hilman!
Hilma: Joo, mun museonäyttely alkaa varmaan huomenna.

Näyttely oli menestys. 
Minäkin tein sieltä taidehankinnan, aion polttaa sen päällä syksyn ensimmäiset kynttilät.