Tyyppi alahyllyllä

Olen miettinyt yhtä tyyppiä. Se istuu surullisen näköisenä Kausalan kirpputorilla, erään myyntipöydän alahyllyllä ja maksaa minusta vähän liikaa. Kävimme lasten kanssa pitkästä aikaa kirpparilla, heidän mielestään se on yksi kivoimmista paikoista ikinä. Kuljin tuon koirareppanan ohi, mietin että se sopisi meille, mutta tavaraa on jo muutenkin liikaa. Se näytti aivan siltä, kun se olisi kannettu meidän talosta sinne kirpputorille. 20€ kipsikoirasta tuntui paljolta, kun olin juuri löytänyt uudet hassunväriset villasukat 50 sentillä.

Olimme jo kassalla, kun vielä vilkuilin koiraa. Helga huomasi tämän.  

”Haluaisitsä Äiti sen? Kyllä me varmaan voitais se ostaa.” Hän sanoi äidillisesti.

”No se on jotenkin niin surullinen, vastasin, mutta meillä on muutenkin jo liikaa tavaraa.”

Muistan ystäväni Elinan kertoneen, että kun hänen tyttärensä Emma oli pieni, tytön sydän murtui joka kerta kun hän näki kirpputorilla pehmolelun. Että kuinka joku on voinut hylätä sen, laittaa myyntiin! Heille kerääntyi kuulemma todella paljon pehmoleluja kotiin. Nyt minä ymmärsin Emmaa.

Menin koiran luokse ja otin siitä kuvan. Ajattelin mielessäni että jos se ensi kerralla vielä on siinä, ostan sen.

”Niin, kuvakin riittää, saat siitä muiston.” Sanoi Helga lohduttavasti.