Töissä elokuvissa x 2

Valokuvat: Lars Johnsson

 

Ensimmäinen kuvausviikko Teit meistä kauniin -elokuvastamme on takana ja se on ollut yhtä aikaa ihan mahtavaa ja tosi rankkaa. Huomaamattaan sitä käy vähän ylikierroksilla, pitkiä päiviä, paljon muistettavaa ja pohdittavaa, samalla uusia ihmisiä ja todella mielenkiintoista tekemistä ja hirveä halua tehdä. Sitten yhtäkkiä, 5 kuvauspäivän jälkeen, oltiinkin taas viikonloppuna kotona Marttilassa, nukuttiin pitkään ja koitettiin levätä. Mutta ei se lepääminenkään ihan helppoa ollut, ajatukset pyörii elokuvan teossa ja sanoinkin Tuukalle että mitä se lepääminen nyt sitten olisi? Sohvalla makaamista? Niinpä totesin että  vapaapäivinä minulla on muutama tavoite: Olla lasten kanssa, käydä tallilla ja nukkua hyvin. Nämä onnistuin tekemään ja nyt onkin jo intoa lähteä huomenna takaisin Heinolaan.

Haastavinta kuvausviikossa oli Apulaisohjaajan pesti yhdistettynä näyttelemiseen. Näyttelen elokuvassa siis Sipen Äitiä Sirkkaa. Ihan senimmäisinä kuvauspäivinä milloin roolihenkilölläni oli paljon kohtauksia, se oli helppoa. Asennoiduin niin, että olin ryhmässä vain näyttelijän roolissa. Mutta sitten kun tuli vastaan päivä että olin valoisan ajan ulkokuvauksissa apulaisohjaajana ja illalla valmiiksi väsyneenä menin näyttelemään vielä yhteen kohtaukseen, oli se jo vähän haasteellisempaa. Pohdin siinä maskituolissa istuessani, että pitääkö minun tehdä kaikkea? Miken osaa päättää kummasta työstä pidän enemmän? Tuukka rauhoitteli ja sanoi että hän haluaa minut molempiin mukaan. Tämä elokuva on meidän yhteinen unelmamme, ja myös näytteleminen on minulle vahva osa identiteettiäni ja intohimo. Olisi hölmöä jättää tilaisuus roolista käyttämättä, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. (Kun ei noita leffarooleja liikaa tyrkyllä ole ollut.)

Olin etukäteen jakanut esivalmistelua mahdollisimman selkeästi. Että tein tuotannollisia töitä ihan eri hetkinä kun mietin Sirkan roolityötä ja opettelin repliikkejä. Eikä ongelmaa itse työn tekemisessä ollutkaan, vaan enemmän vain omassa asennoitumisessa. Että kuinka ne nyt pärjää ilman apulaisohjaajaa ja niin edelleen. Tietenkin pärjäsivät, loppupeleissä kaikki meni yllättävän hyvin. Silti on ihan hyvä että roolihenkilölläni on vain 4 kuvauspäivää, lopun aikaa saan keskittyä apulaisohjaamiseen, olla mukana tekemässä hienosta käsikirjoituksesta oikeaa elokuva. Ehkä ensi-illassa minulle viimeistään selvenee miten haluan seuraavissa yhteisissä elokuvissamme olla mukana. Tai sitten ei selvene.

Tärkeintä on että tehdään. Yhdessä, ja tällaisella intohimolla

p.s. Marttilakierros jatkuu seuraavassa postauksessa! 

Kommentit (3)
  1. Hei! Kuinka lapset ovat sopeutuneet tähän teidän uuteen tilanteeseen? Tai ehkäpä lapset aina sopeutuvatkin, me aikuiset mietimme enempi. Miten sinä Olga koet lasten kasvamisen? Itse ahdistuneena mietin kuinka aika vain vilahtaa, ja kohta ne ovat jo isoja. Ja kun lisää ei ole tulossa, on luopuminen haikeaa. Oletko näitä miettinyt?

  2. Olen aina rakastanut elokuvia ja on ollut niin hauskaa päästä mukaan elokuvan tekemiseen avustajan tehtävän kautta. Onnea ja menestystä myös jatkossa teille molemmille :). En malta odottaa, kun näen elokuvan valmiina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *