Toffeenekut

Helga tuli aamulla tohkeissaan alakertaan. "Äiti, minä löysin sohvalta koppakuoriaisen näköisiä salmikarkkeja!" Olimme illalla Tuukan kanssa leffaa katsoessamme syöneet turkinpippureita ja muutama oli jäänyt kupin pohjalle. Löytäjä sai koppakuoriaiset pitää ja syödä, vaikka varoittelin kyllä että ne ovat väkeviä. Urhoollisesti, silmät valuen neiti ne söi, pyysi sitten vettä, joi puoli lasia ja sanoi: "suupiikki on parantunut". 

Minä käyn jatkuvasti taistelua siitä etten antaisi lapsille makeaa muulloin kun karkkipäivänä. Minusta lapseni ovat vain niin ihania että antaisin mieluusti niille karkkia vaikka koko ajan mutta samalla järki tietenkin sanoo että ei. On todella huvittavaa  syödä itse karkkia salaa lapsilta, mitä siis joudun tekemään, koska aikuisten karkkipäivät ovat ihan tyhmiä.

Ratkaisu karkkiongelmaan on karkkien tekeminen itse. Niitä voin hyvällä omallatunnolla syödä yhdessä lasten kanssa vaikkei karkkipäivä olisikaan. Tänään tein salmikarkki-koppakuoriaisten haastajaksi toffeenekkuja, ja ovat kyllä kelvanneet, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ohjeesta tuli 24 pientä nekkua:

2 dl kuohukermaa 
2,5 dl intiaanisokeria
1 tl voita
2 tl kaakaojauhetta

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna kiehua hiljalleen n. puoli tuntia usein sekoittaen. Minä tykkään että toffee on sitkeää, joten siksi noin pitkä keittoaika.

Leikkaa leivinpaperista 5x10cm kokoisia paloja ja grillitikuista 10cm pätkiä.

tee leivinpaperiliuskoista pikarimaiset nekkumuotit sormen ympäri pyöräyttämällä ja taita lopuksi terävä kärki. Aseta pikarit pystyyn vaikka tyhjään jääpalakoteloon. Pue kintaat päälle koska toffee on kuumaa. Kaada valmis toffee paksuun pakastepussiin, leikkaa kulma auki ja pursota toffee pikareihin. anna jäähtyä 10min ja paina tikut keskelle nekkuja. Siirrä nekut jääkaappiin kovettumaan.

Kommentit (3)
  1. Minusta on ihana lukea blogiasi.En ole aiemmin kommentoinut,mutta nyt ajattelin tähän karkkipäivä-asiaan,kun minulla on vähän erilainen näkemys asiaan.Korostan heti alussa,että en pidä karkkipäivää huonona ajatuksena,mutta meidän perheessä se ei vain jostain syystä toiminut. Meillä siis ei ole karkkipäivää,vaan karkkia saattaa saada silloin tällöin satunnaisesti,vaikka ruuan jälkeen tikkarin tai vastaavaa.Mutta meillä ei silti syödä karkkia joka päivä,ei edes joka toinen päivä. Kaikkien kolmen lasten hampaat ovat olleet aina hyvässä kunnossa.Olen huomannut että tällä menetelmällä lapsille ei karkeista tule mitään ihmeellistä juttua,kuten ainankin meillä kävi karkkipäivä-yrityksen kanssa. Tiedän,että karkkipäivä toimii monessa perheessä ja hienosti,mutta me nyt päädyttiin tämmöiseen ratkaisuun. Ihanaa kesää:))

  2. Joo, juuri noin. Meillä karkkipäivä otettiin vasta jokin aika sitten termistöön ja kovin ehdottomia emme vielä ole olleet asian kanssa. Mutta katsotaan ajan kanssa mikä sopii meille parhaiten. Meillä Helga ainakin on niin makeannälkäinen että kokeilemme nyt eri versioita hänen kanssaan… Kiva kun luet juttujani, Hyvää kesää myös sinulle ja perheellesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *