Showmies

Lapsena vappuun liittyi jotain selittämätöntä kaihoa. Karnevaalitunnelman haparoivaa hakemista ilmapallojen ja serpentiinien avulla, odotetun kevään tulon kutkuttavaa tunnelmaa. Ulos sai hyvällä säkällä mennä ilman takkia, talven aikana kutistuneet tennarit sai laittaa jalkaan. Koin että olin vähän ”isompi tyttö” koska tykkäsin vapusta, vaikka se olikin juhla missä ei kukaan tuonut mitään paketteja. Tuota samaa intoa olen nyt seurannut meidän lapsissamme, iloa ja hämmennystä. On jotain erityistä juhlan tuntua, mutta ei oikein selkeää kuvaa mitä tässä oikein juhlitaan.

Meillä oli suuret suunnitelmat vapun ajan remontoinneista, mutta koska säät eivät tätä suunnitelmaa suosineet, käytin eilisen päivän aikalailla kokonaan lastenhuoneen siivoamiseen. Se on aika hauskannäköinen paikka, kun tavarat ovat edes jotenkuten paikallaan.

Tuukka kävi myös estekisoissa. Matkalla luin Tuukalle ja valmennettavalleni Sonjalle kertauksen vuoksi Ratsastajainliiton esteratsastuksen kilpailusääntöjä. ” 332. Tervehtiminen. Ratsastajan on tervehdittävä tuomaristoa perusradalle tullessaan. Raipan kohottaminen tai pään nyökkäys katsotaan tervehdykseksi. Kiinnitettyä turvakypärää ei tarvitse irroittaa.” 

Kun Tuukan radan ratsastuksen aika tuli, niin arvatkaa kuka irroitti sen kypärän ja tervehti nostamalla sitä ilmaan? Nauratti ja nolotti, en tiedä miksi. ”Älä nyt, tämähän on yleisölaji!  Vastasi Tuukka minun vinoiluuni sen jälkeen. Totta, showjumping.