Satuponi Carmina

Nyt on pakko tunnustaa: Ostin meille ponin. Welshponi Carmina tuli meille Mitja-ponin kanssa Tortolan talleilta muutamaksi viikoksi lainaan kotieläinpihan talutusratsastusta varten. Koko perhe tykkäsi poneista tietenkin ihan älyttömästi. Niin kilttejä ja osaavia, ja vielä kauniitakin. Yksi päivä ponien omistaja Sanna istui kotieläinpihan kahvilassa. Kehuin poneja ja sanoin hänelle puoliksi vitsillä, että jos hän haluaa toisesta niistä luopua, niin ostan heti, olimmehan varovasti jo suunnitelleet lapsille toisen ponin hankkimista. Muutaman viikon kuluttua tuli viesti- “Oon vähän miettinyt…”

Iskin Carminaan silmäni jo viime talvena, kun lapset kävivät Tortolassa ratsastamassa. Helga sai tunnille Carminan ja sekä tyttö että minä olimme molemmat aivan myytyjä. Valkoinen poni on kuin satukirjasta, se näyttää juuri sellaiselta ponilta minkälaisesta lapsena haaveilin. Kun sitä katsoo, alkaa melkein epäillä että onko se edes oikea, pieni valkoinen satuhevonen, vain yksi sarvi puuttuu.

No onhan se oikea, ainakin äänestä päätellen. Nyt kun poni on kotiutunut, se pitää kyllä meteliä itsestään. Pikkjutamma kiljuu innoissaan uusille kavereille ja kuulostaa usein enemmän possulta kuin prinsessaponilta. Mutta silti edelleen, olemme ihan myytyjä.

Carmina on nyt 19-vuotias. Tiedän Sanna että möit meille yhden parhaimmistasi. Siksi haluan vielä erityisesti kiittää siitä, että pistit epäitsekkäästi ponin bisneksen edelle, ja annoit  täysin terveen ja työkykyisen Carminan meille eläkekotiin. Carminan työ ratsastuskoulussa on nyt kunniallisesti päättynyt, ja se jatkaa meillä lasten opetusmestarina ja valovoimaisena valokuvamallina kotieläinpihan talutusratsastuksessa. Lupaan prinsessaponille prinsessaluokan kohtelua!