Sade vs. lämmin tupa

Kuulun ehdottomasti siihen ihmisryhmään joka ei ymmärrä säästä valittamista. Miksi keskittyä sellaiseen asiaan mihin ei voi vaikuttaa? Nyt kuitenkin sade saa minut jumittamaan.  Pyörin Marttilassa sisällä villasukat jalassa ja keksin kaikkea mahdollista muuta tekemistä kuin tallihommat, mitkä odottavat minua vetisessä marraskuun iltapäivässä. Aamutalli meni rutiinilla, vettä tuli toki kun aisaa, mutta sain kaiken tehtyä. Sitten tein sen ratkaisevan virheen että lähdin ”välillä käymään sisällä”. Kuivat vaatteet, vähän ruokaa ja kahvia ja nyt ei tuo vesikeli oikein enää houkuta.

Meillä on Tuukan kanssa ikuinen erimielisyys siitä, pitääkö talvella olla lunta maassa vai ei. Tuukan mielestä tämä sateinen loputon syksy on kuulemma just hyvä, on kuulemma paremmin värisävyjä kuvaamistakin ajatellen. Minäkään en ole isojen lumimäärien (lue: lumitöiden) ystävä, mutta jäätynyt maa on ehdoton. Koska kaikki pysyy siistimpänä, koska silloin voin käydä nk. kaupunkikengillä tallilla heittämässä vaikkapa eläimille päiväheinää ja koska silloin tuvan lattialla ei ole jatkuvasti lasten sisälle päästämien koirien tassunjälkiä ja niin edelleen.

Joka tapauksessa lunta tai ei, on raivostuttavaa huomata itsestään kuinka mukavuudenhaluinen sitä on. Olen jostain kumman syystä esimerkiksi viime aikoina antanut hevosille (eli itselleni) enemmän vapaapäiviä kuin aikoihin. Tämä johtuu osittain ihan hyvistä syistä, eli kiireestä ja kaiken maailman työmenoista, jolloin ei vain ole yksinkertaisesti ehtinyt ratsastaa. Eilen sunnuntaina istuin alkuillasta salin sohvalla, kuuntelin ulkona rapisevaa sadetta ja luin hevosurheilulehteä. Olin päättänyt antaa hepoille toisen vapaapäivän putkeen, koska oli niin kurja ilmakin. Luin lehdestä kuinka ihmiset olivat treenanneet ja onnistuneet ratsujensa kanssa kisoissa niin ulkomailla kuin täällä Suomessakin. Ajattelin omia ratsujani tuolla tihkusateessa seisomassa. Sitten summasin että kesä ja kisakausi tulevat ennemmin kuin huomaankaan, joten nousin ylös ja vedin sateen kestävät ratsastushousut jalkaan. Menin ulos ja nautin happirikkaasta sadeilmasta hevosteni kanssa niin kauan kunnes Tuukka tuli kentälle minua hakemaan. ”Koska me Olga päästäis syömään?” Lupasin lopettaa ja käydä vain nopeasti ruokkimassa hevoset.

Ja miten ihanaa oli tulla sisälle! Tuukka oli laittanut meille hyvää ruokaa, oli kynttilöitä ja lämmitetty tupa.