RUTS!

Kesähommat rauhoittuivat minun osaltani kertaheitolla, kun mursin tiistaina jalkapöydän korkeimman luun kesken ohjelman kuvausten. Olimme juuri saaneet  ystäväni Ilkan kanssa päivän hommat valmiiksi, uuden hevoslaitumen tehtyä, kun minä lähdin vielä itsekseni viemään hevosille mönkijällä vettä. Nostin isoa täyttä maitotonkkaa mönkijän kärrystä, horjahdin ja pudotin tonkan kärryn laidan päältä, metrin korkeudelta, suoraan jalkapöydälle. Kuului ruts ja sattui heti ja paljon. Jalka ylös ja kylmään, kuvasimme vielä vähän jotta saatiin jakso tehtyä, ja sitten lähdin päivystykseen.
Nyt jalassani on seuraavat 4 vkoa kipsi. Matka jatkuu kyynärsauvoilla, mutta kyllä sekin kipeää tekee! Käsivarret ovat aivan mustelmilla ja terve jalka kovilla. Kun voisikin kelata sen vesireissun takaisin päin, olisin vain yksinkertaisesti pyytänyt apua enkä olisi alkanut sooloilemaan. Nytkin voisin olla vaikkapa ratsastamassa…
Tuukka parka joutuu koville, Olga-äiti ei nyt kanna ketään sylissä ja tarttuipa sankarimieheni eilen oikein imuriinkin! Minä olen juuri sellainen tyyppi, että tarvitsen kunnon äkkijarrutuksen että pysähdyn. Nytkään en haluaisi, mutta on pakko. Olimme äsken Kylätanssien rakennustalkoissa ja harmitti kyllä kun kaikki muut puuhasivat yhdessä ja minä vain köpöttelin keppeineni seassa kommentoimassa. Kotiin ei kuitenkaan malttanut jäädä.
Ohjelman kuvaukset jatkuvat siis vähän kolhiintuneen emännän kanssa, mutta sellaista minun elämäni on, mitäpä sitä peittelemään. Itkin jalkaa yhden aamun ja sitten päätin vain olla ajattelematta sitä sen enempää. Tällä mennään, hyvä jalka siitä varmasti tulee ja pahemminkin olisi voinut käydä. Helgan ensimmäinen kommentti kipsistä muuten oli: ”Onpa hieno paketti, tää pitäis laittaa kuusen alle…. Äiti se oli vitsi!”

 

Tilannekuvan sählääjän kotiinpaluusta otti Cay Leppälä

Kommentit (7)
  1. heppahommissa muista ain turvakengät…

  2. Täällä kolmas viikko menossa..vähän eri luu, mutta jalkapöydässä… Ei ole todellakaan helppoa raahustaa kepeillä ja minä kun olen vielä muhevampikin.. Samassa rytäkässä sitten loukkasin kätenikin ja täytyy sanoa, että aika pieneen se kesä meni kun reviiri pieneni. Kyllä me pärjätään… jos vain siipat jaksaa…onneksi huumori kantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *