Rouva ikkunassa

Tuukka on kotona. Aamulla, päivällä ja illalla. Ei töissä, ei Helsingissä tai autossa matkalla kotiin tai töihin, vaan meidän kanssamme kotona. Niin siistiä! Kun oma elämä on, muutamia työkeikkapäiviä kuukaudessa lukuunottamatta pääosin täällä ja toinen reissaa päivittäin, sitä toivoo tänne lapsi- ja eläintäyteiseen kuplaan aikuista seuraa. Onneksi on tallikaverit, naapurin Mirja ja Babuska, muuten tuskin olisin järissäni. Silti, normaaliarkena ihan aidosti minä odotan Tuukkaa töistä kotiin. Kuulostaa hassulta ja vähän nololta, että sielläkö se odottaa reppana ikkunassa, mutta kuulostakoon. Joka kerta minä ilahdun, kun tuttu auto ajaa pihaan.

Ja nyt se on yhtäkkiä täällä, korjaa kasvihuonetta, on jatkuvasti kottikärryillä menossa jonnekin, ratsastaa ja puuhastelee pihalla lasten kanssa. Siinä se vitsailee, pohtii politiiikkaa, kiukuttelee ja juoruaa kanssani niin kuin pitääkin. Voi kun aina olisi kesä.

Tai korjaan: Voi kun tulisi se kesä! Tänään tallensin kameralle pitkästä aikaa oudon valoilmiön, nimittäin auringon. Tuli kyllä tämä paiste viime hetkellä, alkoi nimittäin minullakin huumori loppua tämän kosteuden ja palelemisen suhteen. Tänään liikuin useaan otteeseen pihamaalla ilman takkia ja Marttilanmäellä ei satanut pisaraakaan. Ystävät, toivoa on.