Rokkikeikalla

Vein eilen Helgan ja Hilman junalla Helsinkiin. Helsingistä jatkettiin taksilla Barona-areenalle, Apulannan jäähallikeikalle. Kovasti mietitytti, miten pienet jaksavat koko illan, mutta muutamia väsymysitkuja lukuun ottamatta, meni todella hienosti. Siellä ne tapittivat kuulosuojaimet päässä keikkaa, Hilma tosin otti pienet torkut Tuukan sylissä puolen välin paikkeilla ja lopuksi taas heräsi kannustamaan kun Tuukka lähti katsomosta ja pääsi lavalle soittamaan pieneksi hetkeksi.En ole koskaan fanittanut mitään bändiä isosti, olen enemmän sellainen radion kuuntelija, mutta Apulanta ei jätä millään tapaa kylmäksi. Bändi myös liittyy minun elämääni sattuneista syistä niin vahvasti, että monta kertaa oli keikan aikana itkussa pidättelemistä.

Helga kysyi minulta eilen, että onko iskä muuttunut niistä ajoista, kun hän vielä soitti bändissä? On, paljonkin ja minun mielestäni edukseen. Kävelimme eilen Tuukan kanssa Jäähallin käytävillä ja tuli mieleen Tuukan viimeinen bändikesä 2004, kun olin hänen mukanaan lähes kaikilla festareilla. Muistan ajasta lähinnä vain sen, että olin tosi rakastunut. Eilen kuljin samalla lailla Tuukan kanssa, kaksi pientä neitiä vaan siinä välissä. Takana 10 vuotta yhteistä elämää ja edelleen kyllä, olen tosi rakastunut.

Hups, olipas imelää.