Remontti

Meillä alkoi remontti. Tarkoitus on uusia sekä keittiön, että tuvan lattiat eristyksineen ja samalla uusia koko keittiö. Ensin piti vain eristää tuvan lattia, koska se on talvella tosi kylmä. Seuraavaksi päätettiin viedä vanhat lattialaudat höylättäväksi. Siitä alkoi puhe siitä, että jos nyt höylätään laudat, niin kannattaisiko samalla kunnostaa molemmat huoneet?  …Ja jos nyt keittiön lattia uusitaan ja kaikki kaapistot irroitetaan, niin olisiko aika tehdä keittiö sellaiseksi mistä on aina haaveiltu? Minä olin innoissani ja Tuukka kauhuissaan. Minä odotin romantisoitua retkihenkeä mitä voi muistella vuosien päästä. Enkä pettynyt; on tämä ainakin näin aluksi oikeasti aika mukavaa!

Kahden ison huoneen vanhoihin kaappeihin mahtuu käsittämätön määrä tavaraa. Myös yllättävän paljon sellaista tavaraa, mitä emme edes muistaneet omistavamme. Teimme kaksi päivää aamusta iltaan asti töitä: kaapit tyhjiksi, tavarat saliin odottamaan, kaapit uusille paikoille saliin ja tavarat kuukaudeksi vääriin paikkoihin paikoilleen. Kantoapuna ollut siskoni ihmetteli, miksi ihmeessä pakkaamme kaikki tavarat takaisin kaappeihin tässä välillä? Minusta se oli päivän selvää. Näen mielummin muutaman päivän ajan enemmän vaivaa ja elän remontin aikana kivassa ympäristössä perinteisen kaaoksen sijaan.

Meidän väliaikainen, salin kulmaan rakennettu keittiömme näyttää ystäväni Tessan mukaan lavasteelta, mutta onkos se nyt mikään ihme. Tiskikone muutti ylös kylpyhuoneeseen ja muutenkin juoksevaa vettä saa nyt vain yläkerrasta. Pysyy reisilihakset kunnossa kun käy parikymmentä kertaa päivässä yläkerrassa ihan vain tiskirättiä huuhtomassa….

Kommentit (5)
  1. Vaikka remontti onkin suuri investointi ja muutos elämään remontin keskellä, niin kyllähän se palkitsee. Kiva kun ette ruenneet tekemään vanhasta uutta mitä näkee ja kuulee valitettavan paljon. Meillä arvostetaan vanhan kunnioittamista ja joskus kun se oikea talo osuu kohdalle se on vanha ja varmasti remontoitava. Onnea ja kärsivällisyyttä remonttiinne!

  2. Ilmeisen Innostunu Kuukkunen & ihana Pikku Hilma.
    20.9.2012, 11:57

    Kaukana palveluista asuvana, osittain omavaraista elämää elävänä (ja lisääntyvästä omavarasuuesta haaveilevana), pienituloisena kotiäitinä, maanläheisenä ihmisenä ja toki teitä fanittavana 😉 olis mukava lukea, että mitä kaikkia eläimiä teilä asuikaan, missä määrin pystytte elämään omavaraisesti (mikä luullakseni on myös teillä “tavotteena” mahisten mukaan?) ja muita ideoita ja ajatuksia mitä ekologisuus/maanläheisyys merkkaa teijän arjessa, ja erityisesti jos löytyy huippuideoita miten olette käyttäneet arkipäivän roinaa 😉 hyödyksi!
    Joulukin on tulossa, täälä jo mietitään hauskoja omatekosia juttuja, mitä vois antaa lahjaksi! :)))
    Hei, ja jos löytyy huippuhyviä vauvanruokareseptejä, niin neki olis jees normireseptien ohella 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *