Pullapoika

 

Torsti kasvaa luultavasti jotenkin vähän naiivisti kieroon, koska hän on herännyt nyt viimeisen 3 viikkoa lähes joka aamu siihen, että alakerrassa minä leivon pullaa. Torstille tämä on tärkeää ja kivaa, koska Torsti pitää pullataikinasta ja myös leipomisesta. Toppe saa oman palan, josta hän syö osan ja sitten hän leipoo lopusta köntistä itselleen yhden pullan, mihin on tärkeää painaa piparkakkumuoteilla kuvioita pintaan. Joka kerta poikaa ärsyttää, kun pulla ei ole heti valmis ja äiti itsepintaisesti haluaa tunkea sen aina uuniin, eikä se pulla enää sen jälkeen näytä samalta. Kolmevuotiaan elämä ei ole millään tasolla yksinkertaista.

Eilen olin ehtinyt jo leipoa taikinan pulliksi kun Toppe tuli alakertaan ja hän jähmettyi, silmiin nousivat kyyneleet, ja hän sanoi: ”Sun äiti pitää nyt antaa yhdestä pullasta mulle pala taikinaa.” Olihan minun, ihan pakko antaa. 

Niinä aamuina kun kotieläinpiha on kiinni, Torsti on lähes poissa tolaltaan, hänen perusturvallisuutensa luultavasti horjuu, sillä missä ihmeessä ovat Äidin pullapellit?

Kun Torsti oli pieni, tein pullakirjaa, leivoin paljon ja Torsti söi taikinaa seuran vuoksi. Hoenkin aina kaikille, että Torsti on minun pullapoikani, pullalla kasvatettu poika. Torsti sanoo tähän perään aina, että ei,  hän ei ole pullapoika. Ja totta, onhan hän muutakin syönyt, esimerkiksi soijanakkeja, jotka ovat Torstin kestosuosikki. Tänään annoin Torstille pitkästä aikaan nakkeja ja sanoin hänelle, että olet kyllä melkoinen nakkipoika.

”Niin olenkin, nakkipoika, enkä äidin pullapoika”, vastasi Torsti. 

Kommentit (3)
  1. Moi! Mietin semmosta että kun olette kasvissyöjiä, niin onko lapsilla koulussa myös kasvisruoka? Saavatko/haluavatko he olleenkaan syödä lihaa? En millään tapaa tuomitse kasvissyöjiä mutta ajattelin vaan että miten teillä lapsien suhteen se toimii 🙂

  2. Kesätuulia
    16.7.2016, 17:02

    Ihana Torsti! Maailman onnellisimmassa asemassa! Ja kiitos tuosta porkkanakakun ohjeesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *