Piparkakkujen uudet tuulet

Eilen oli piparkakkupäivä. Tein edellisen iltana 4 kertaisen taikinan minua ja siskojani lapsena hoitaneen Annen mahtavalla ohjeella, tavoitteena leipoa koko joulun piparit kerralla. Piparkakut ovat minulle joululeivonnainen numero yksi, tortut ja muut jäävät kauas taakse. Kauas taakse ovat myös jääneet ne ajat, kun saan leipoa ja koristella piparkakkuja kaikessa rauhassa yksinään myöhään yöhön. Rakas joulutraditioni horjui nyt tosi pahasti, koska nyt leivontatiimiimme kuului Helga, Hilma sekä minä.

Tytöt olivat niin innoissaan että visioni jäivät jo alkumetreillä pienten, käsittämättömän määrän taikinaa syövän kaksikon jalkoihin. Piparkakkutalon teemaksi valittiin yksimielisesti heppatalli ja lopputaikinasta tehtiin piparkakkuja kaikilla mahdollisilla muoteilla päällekkäin, ristiin rastiin ja tietenkin taikinaa jatkuvasti maistellen.

Tytöt väsähtivät aika pian ja sain paistaa piparkakkuja rauhassa. Heppatallin arkkitehtuuri ontui, koska en jaksanut piirtää kaavoja vaan käytin sopivasti lähellä ollutta puhelinta suuntaa antavana mittayksikkönä.

Koristelun alkaessa tytöissä oli taas uutta puhtia. Siinä vaiheessa kun kaksi pientä pursottajaa töhri jokaiseen piparkakkuun jotakin, ja levitteli luvattoman paljon nompparelleja päälle, havahduin siihen, että meidän piparkakut näyttävät nyt seuraavat vuodet tältä. Ja kun oikein katsoo, niin nehän näyttävät mahtavilta. Minä ehdin taas jatkaa pikeerien ja korukuvioiden kanssa sitten joskus vuosien päästä kun tyttöjä ei enää kiinnosta.

Ja lopuksi vielä ohje:

Annen Piparkakut

100 g voita
1,5 dl siirappia
4 tl piparkakkumaustetta
1 muna
1 dl (intiaani)sokeria, tavallinenkin käy…
1 tl soodaa
4,5 dl speltti- tai vehnäjauhoja.

Sekoita siirapin sekaan piparkakkumauste paksupohjaisessa kattilassa. Lisää voi ja kuumenna kunnes seos on lähes kiehuvaa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi.

Vatkaa kananmuna ja sokeri. Sekoita sooda ja jauhot keskenään.
Sekoita muna-sokerivaahto jäähtyneeseen siirappiseokseen ja lisää lopuksi jauhot.
Taikina jää löysäksi. Anna taikinan olla yön yli jääkaapissa. Aamulla se on riittävän jäykkää leivottavaksi.

Paista valmiit piparkakut 200°c uunissa kauniin ruskeiksi.

 

 

Kommentit (2)
  1. Sadekesän jälkeen – sinällään aika osuvastikin – meidän piparkakkutaloistamme tuli tänä vuonna aitoja hometaloja, koska kaupasta sattui epähuomiossa tarttumaan mukaan valkoisen sokerimassapötkön sijaan ällön vihreää ököttiä jota nyt tursuu pitkin hirrenrakoja ja kattorakenteita. Mutta eivätpähän ainakaan ole samanlaisia kuin ennen ovat olleet…

  2. Kiitokset Sinulle Olga mukavasta blogistasi. Odotan aina innolla, milloin olet kirjoittanut uusia tekstejä. Blogisi on ainut, mitä luen.
    Terveisin kotkalainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *