Pikkuveli

Nyt meitä on kuusi. Taloon syntyi pieni, kurttuotsainen poika 1.3.2013.
Lapsen ulossaattaminen on kovaa touhua, ja nyt se taas jo unohtui, palkinto siitä on sen verran hyvä. Pieni ihminen on kevyt, hento paketti. joka näyttää äidin silmään kauniimmalle kun mikään ja sen itku saa jättämään kaiken kesken.

Ensimmäisenä iltana sairaalassa vauvan kanssa olin levoton, ikävöin kotiin. Seuraavana päivänä oli Hilman syntymäpäivä ja tuntu hassulta että en ollut aamulla paikalla. Seuraavana päivänä Tuukka tuli tyttöjen kanssa katsomaan odotukseni olivat korkealla. Kaksi päivää hiljaa laitoshoidon hellässä huomassa oli hetkessä poissa kun huoneeseen pamahti 3 kappaletta vähän sinnepäin puettuja takkutukkaista tyttöä joilla kaikilla oli miljoona asiaa kerrottavana. Lapset näyttivät isoilta ja puhuivat taukoamatta ja kovaa. Kun Hilma uskaltautui ensimmäisen kerran kurkkaamaan vauvaa tyttö oikein tärisi. ”Jännittää.”, 3v. synttärisankari naurahti hermostuneena. Helga oli piirtänyt niin hienot kortit vauvalle että!

Jäin vielä yhdeksi yöksi rauhaan nuuhkimaan vauvaa ja eilen saapuivat taas isosiskot innosta puhkuen. Samat takkuiset, kaikenmaailman pinneillä korjaillut letit ja pipot väärinpäin päässä (miten Tuukka voikin onnistua pukemaan ne aina hassusti?) tultiin uutta pikkuveljeä hakemaan. Tuskailin autossa tyttöjen pitämää jatkuvaa älämölöä ja kysyin mitä näille lapsille on oikein tapahtunut? Vai olenko vain niin tottunut kaikkeen hälyyn etten huomaa sitä? Tuukka vastasi vakavana että tämä on sun perhe, tällaisia me ollaan.

Hälinä ja vauhti alkaa tuntua kotoisammalta. Isäni, joka ei ei varmasti koskaan ole tuonut minulle kukkia, tuli äsken katsomaan vauvaa ja ojensi nolosti minulle kukkapaketin. Paketista löytyi neljä upeaa ruusua, yksi jokaiselle rakkaalle mölyapinalle.

Tytöt silittävät, höpöttävät, haluavat vaihtaa vaippaa ja pitää sylissä. Pieni pikkuveli on ihana vaikka se onkin poika. Hilman sanoin: Se on muuten ihan kun tyttö, mutta sillä on pepussa muovailuvahaa.